Nuoret eivät ole pelkästään teknologiamyönteisiä diginatiiveja – teknologian ei toivota korvaavan ihmisten välistä vuorovaikutusta

Joensuun poliisin Ankkuriryhmä jakoi tiistaina päivityksen, jossa otti kantaa edesmenneen nuoren pilkkaamiseen sosiaalisessa mediassa. Ella Kajaste

toimitus

Suomalaisista nuorista 59 prosenttia uskoo teknologian kehityksen ja 29 prosenttia digitalisaation olevan keskeisimpiä Suomen tulevaisuutta muokkaavia tekijöitä, kertoo Suomi vuonna 2050-kyselyselvitys Pelkästään teknologiamyönteisistä diginatiiveja nuoret eivät kuitenkaan ole, sillä kyselyn perusteella heidän suhtautumisensa teknologiaan on kaksijakoista. Nuoret pitävät todennäköisenä, että teknologian ja digitalisaation merkitys kasvaa tulevaisuudessa elämän eri osa-alueilla, mutta eivät pidä kehitystä pelkästään toivottavana.

Vastaajista 54 prosenttia uskoo, että tulevaisuudessa hyvinvointi ja sen lisääntyminen ovat yhä enemmän riippuvaisia teknologian kehityksestä. Sen sijaan nuorten on huomattavasti vaikeampi arvioida, onko kehityskulku toivottava, sillä 48 prosenttia ei osannut kertoa kantaansa.

– On tyypillistä, että teknologian kehitystä lähestytään uhkakuvien kautta. Onkin tärkeää muistaa, että tosiasiassa se on aina vapauttanut yksilöiden ja yhteiskunnan aikaa ja energiaa toistensa kohtaamiseen. Ihmisen tarve yhteisöllisyyteen ei katoa mihinkään, eivätkä nuoretkaan toivo teknologian korvaavan ihmisten välistä vuorovaikutusta, sanoo Tiedon asiakaskokemuksen johtaja Julius Manni tiedotteessa.

Vaikka teknologian merkitys tulevaisuudessa korostuu monilla elämän osa-alueilla, nuoret eivät toivo sen korvaavan ihmisten välistä vuorovaikutusta. Nuorista 66 prosenttia pitää epätoivottavana tulevaisuutta, jossa olemme enemmän vuorovaikutuksessa koneiden kuin ihmisten kanssa. Todennäköisenä tätä pitää kuitenkin 43 prosenttia nuorista.

Vastaajista 59 prosenttia pitää todennäköisenä, että esimerkiksi tulevaisuuden sairaalassa algoritmit auttavat lääkäreitä tekemään nopeampia ja tarkempia diagnooseja. Sen sijaan 28 prosenttia pitää tätä epätoivottavana. Loput eivät ei osanneet ottaa kantaa asiaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nurmijärven kuntatalous keikahti päälaelleen – miljoonien ylijäämä vaihtumassa yli kahdeksan miljoonan alijäämäksi
  2. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  3. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  4. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  5. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  6. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  7. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  8. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan
  9. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  10. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  11. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  12. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  13. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  14. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  15. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  2. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  3. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  4. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  5. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  6. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  7. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  8. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  9. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  10. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  11. Pääkirjoitus: Kuuluuko lähipalveluiden parantua lähinnä siellä, missä pidetään eniten meteliä?
  12. Missä bussi menee? – Nurmijärven joukkoliikenteen bussien etenemistä voi nyt seurata karttapalvelusta
  13. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  14. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  15. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.