Pihatrampalla voi kehittää kehonhallintaa ja lihaskuntoa – hyppiminen sopii aikuisillekin

Selällä pompottelu tekee hyvää vatsalihaksille. Sini-Marja Niska

Sirpa Repo

Pihatrampoliineilla voivat hyppiä myös muutkin kuin lapset. Voimisteluliitto innostaa nyt aikuisetkin ottamaan niistä irti ilon ja hyödyn.

Trampalla voi kehittää lihaskuntoa ja kehonhallintaa sekä nostaa sykettä. Jokaisen hypyn aikana tulee muistaa pitää keskivartalo tiukkana. Silloin vedetään napa sisään ja jännitetään vatsalihakset koko vartalon tueksi.

Treenauksen voi aloittaa yksinkertaisella perusliikkeellä jännehypyllä. Se opettaa tasaponnistusta ja vartalonhallintaa.

Siinä voi treenata myös hyppykorkeutta ja ponnistusvoimaa. Liike on hyvää treeniä reisille ja pakaralihaksille.

Selällään pomputtelu on puolestaan tehokas vatsalihastreeni. Nimensä mukaisesti siinä maataan selällään ja nostetaan jalat kohti taivasta.

Kun työntää jalkoja suoraksi kohti taivasta ja ponnista koko selällä trampoliinista ylös, pienetkin hypyt toimivat tehokkaana vatsalihastreeninä.

Turvallisesti pihatrampoliinilla

Hypi yksi kerrallaan keskellä trampoliinia.

Hypi avojaloin tai sukat jalassa, taskut tyhjinä.

Käytä trampoliinissa suojaverkkoa. Mikäli verkkoa ei ole, aseta trampoliini nurmikolle ja jätä ympärille reippaasti tilaa.

Muista pitää välillä juomataukoja.

Harjoittele vaikeammat temput ohjatusti trampoliinivoimistelua tarjoavassa seurassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Keusotelta vahvistus: Ikääntyneiden päivätoiminta loppuu Rajamäellä
  2. Talkooperinne elää Mäntysalossa – Enkun lampi laitettiin kesäkuntoon
  3. Nurmijärven Kodeille valmistui 110 uutta asuntoa – "Muutto oli Nurmijärven isoin aikoihin"
  4. Kiljavantien onnettomuudella traaginen päätös – kuljettaja kuoli saamiinsa vammoihin
  5. Sääksjärven rantasaunojen vuokraus puhuttaa – kunnan saunat vuokrattiin yksittäiselle yhdistykselle
  6. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  7. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  8. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  9. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  10. Mansikka on ykkönen – Näitä herkkuja suomalaiset tänä kesänä syövät, paljastaa S-ryhmän myyntidata
  11. Selvitys: Kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen Suomeen jääneitä on yhteensä jopa tuhat
  12. Mihin nyt saa matkustaa ja mihin ei? Tässä lista maista, joista tulevien ei tarvitse jäädä karanteeniin
  13. Tulli varoittaa: Nuuskan kaltaisissa tuotteissa ylenpalttisesti nikotiinia – "Voisi verrata lääkeväärennöksiin"
  14. Helsinkiläisessä Pataässä-karaokebaarissa sattuneesta ampumistapauksesta saataneen lisätietoa tänään – Silminnäkijä HS:ssä: Ampumista ei edeltänyt riitaa
  15. Mielipide: Vastaus Erkki Lehtiselle yksityisteistä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.