Ruuhkavuodet voivat olla todellista superaikaa – mutta kaiken varalta on hyvä olla Fuck-off Fund

Tuomas Massinen

Ruuhkavuosina voi kukoistaa, niiden ei tarvitse olla selviytymistaistelua.

Tämä on tuoreen Ruuhkavuosiopas-kirjan sanoma, kertoo Julia Isoniemi, yksi kirjan kirjoittajista.

Kirjoittajia on ihmetyttänyt aiheeseen liitetty "kaaosretoriikka".

– Ruuhkavuosissa rämmitään tai niistä selviydytään. Se on yleistä ja voimakasta kielenkäyttöä.

Kirjoittajien mukaan ruuhkavuodet voivat olla ihmiselle valtava voimavara ja niissä voi löytää itsestään energiaa ja voimaa, jota ei tiennyt olevan olemassakaan.

– Mielestämme elämä on juuri näinä vuosina erityisen rikasta ja täyttä. Haluaisimme, että ruuhkavuosia voitaisiin vielä joskus nimittää tehovuosiksi tai vaikka superajaksi, Isoniemi sanailee.

Kirjassaan Isoniemi, Laura Hannola, Johanna Kalliomäki, Linda Rautanen, Laura Rönnholm ja Riina Salmivalli haluavat tuoda tavalliselle työssäkäyvälle omaan tilanteeseen sovellettavia työkaluja ja näkökulmia. He ovat itsekin kiireisiä kasvuvuosia kokeneita äitejä ja eri taustoista tulevia työelämän asiantuntijoita.

– Kirjassa on valtava määrä ajatuksia etäpäiväseksistä Fuck-off Fundin kautta vanhempien latausvuoroon, Isoniemi kuvaa.

Kirjan oivalluksena on, etteivät läheskään kaikki muiden vinkit toimi omaan elämään päälle liimattuina. Ratkaisut on löydettävä omista lähtökohdista käsin.

Isoniemi painottaa, että ruuhkavuosia elävän kannattaa vaalia omannäköistä elämää, joka ei rakennu muiden asettamien odotusten pohjalta. Elämänsä ohjat voi ottaa omiin käsiin milloin tahansa.

– Kun tunnet itsesi, arvosi, motivaatiosi ja olet armollinen itsellesi, osaat keskittyä olennaiseen ja pystyt kukoistamaan myös töissä ruuhkavuosien aikana. Jos haluat, saat omannäköisesi ja riittävän hyvän vapaa-ajan, perhe-elämän ja työuran.

Ruuhkavuodet nähdään usein pienten lasten äitien yksinoikeutena, mutta Isoniemen mukaan niitä voi kokea monessa elämäntilanteessa, myös ilman pikkulapsia.

– Voi olla intensiivistä vapaaehtoistoimintaa tai hoivavastuu ikääntyvistä vanhemmista tai muusta läheisestä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hotel Kiljava uudistuu vaudilla – tulossa jousiammuntaa ja monia muita aktiviteetteja
  2. Koronatestausmäärät nyt Keski-Uudellamaalla huipussaan – sote-pomo suosittelee maskin käyttöä tai turvavälejä
  3. Mielipide: Nuorisovaltuuston lukiolausunto ihmetyttää Rajamäellä
  4. Rajamäen uimahallissa kävi heinäkuussa lähes 17 000 asiakasta – "Oli oikea ratkaisu pitää halli auki"
  5. Sähkönsiirtoa halvemmalla? Huijauksia liikkellä myös Nurmijärvellä
  6. Nurmijärvestä tuli koronavoittaja – kehyskunnat vetävät nyt uusia asukkaita
  7. Lähes kaikkien rikosten määrä kasvoi – korona-aika lisäsi rikosilmoitusten määrää
  8. Esteiden kärkinimet Klaukkalassa – kotiseura voitti Etelä-Suomen aluejoukkuemestaruuden
  9. Mielipide: Rajamäen tulevaisuus huolettaa
  10. Rotat yleistyneet taajamissa? – Nähty yleisten tilojen ympärillä Rajamäellä ja Klaukkalassa
  11. Nurmijärven lukioratkaisu jakaa mielipiteet – osa valtuutetuista epäilee, ettei asiaan saada vielä ratkaisua elokuussa
  12. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  13. Sääksjärvellä nyt poikkeuksellisen paljon järvisyyhyä – "Ensi viikolla tilanne voi olla ihan toinen"
  14. Röykän koulun tuntumaan rakentuu uusi kevytväylä – työt haittaavat ajoa koululle ja päiväkodille
  15. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.