Pistä lapsi puhumaan matikkaa, neuvoo oman opetusmenetelmän tehnyt opettaja – "On hienoa, kun oppilaalla syttyy lamppu päässä"

Marko Blomqvist on tehnyt oppilailleen Merkitysten kakut -kirjan, jonka avulla oppii ymmärtämään muun muassa murtolukuja ja jaollisuutta. Marjo Rämö

Marjo Rämö

Luokanopettaja ja matematiikan aineenopettaja Marko Blomqvist palkitaan kesäkuussa Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön stipendillä.

Blomqvist on kehittänyt Merkitysten pedagogiikka -nimisen opetusmenetelmän, jota hän käyttää matematiikan opetuksessa. Hän on myös kehittänyt opetusta tukevaa materiaalia.

Oivallus merkitysten toimintamateriaaleihin syntyi joulupukista ja lahjojen jako-ongelmasta. Blomqvist seisoi luokassaan ja mietti parasta tapaa selittää, miten huonomuistinen pukki voisi kahdella tapaa jakaa 15 lahjaa perheelle tasan.

Oman selostamisen sijaan hän päättikin antaa tehtävän lapsille piirrettäväksi. Ja näin se tapahtui:

– Tontuthan ovat voineet jakaa lahjat jo etukäteen viiden nippuihin tällä tavalla, hän havainnollistaa ympyröimällä paperille piirtämiään lahjoja joukkoihin.

– Tai toisaalta, ne voi jakaa myös näin, hän kertoo ja yhdistelee lahjoja viidelle perheenjäsenelle sikin sokin siten, että kaikki saavat kukin kolme lahjaa.

Blomqvist kutsuu opetustyyliään Merkitysten pedagogiikaksi; menetelmän kulmakivi on se, että oppilas selittää ja näyttää omat ajatuksensa. Blomqvistin yksi oppi-isistä on Tampereen yliopiston yliopistonlehtori Jorma Joutsenlahti, joka on tuonut kielentämistä matematiikan opetukseen.

– Pyrin opetuksessa siihen, että oppilas puhuu matematiikkaa. Mitä enemmän matikkaa puhuu, sitä enemmän sitä ymmärtää.

Tällainen opetustyyli aktivoi oppilailta enemmän ja on tempoltaan hitaampaa kuin perinteinen opettaminen.

– Oppimisen laatu on parempaa. Oppilas oppii ymmärtämään sen sijaan, että opettelee ulkoa. On aika hienoa todistaa se hetki, kun oppilaalla syttyy lamppu päässä.

Vaikka Blomqvist käyttääkin matematiikan opetuksessa havainnollistavia materiaaleja, pistää oppilaansa piirtämään, kirjoittamaan ja keksimään merkityksiä, hän ei ole luopunut perinteisestä oppikirjasta.

– Siellä on hyviä rutiinitehtäviä, joita oppilaat tykkäävät tehdä.

Myös ulkoa opettelulla on oma paikkansa matikassa.

– Silloin ajattelua runtataan suoraviivaisesti. Kertotaulun voi hahmottaa kuvioilla, mutta kyllä kertotaulu pitää silti opetella myös ulkoa ja osata kunnolla.

Blomqvist on askarrellut parin viime vuoden aikana oppilailleen erilaisia oppimateriaaleja matematiikan tunneille.

– Oppikirjat ovat toki hyviä, mutta ne sisältävät paljon symboliikkaa. Oikeasti matematiikka syntyy toiminnassa.

Blomqvist työskentelee Kaarilan koulun Hyhkyn koulutalossa neljännen luokan luokanopettajana. Jokaisella hänen oppilaallaan on opettajansa kustantama toimintamateriaali, joka kulkee nimellä ”Merkitysten kakut”. Sen avulla oppii ymmärtämään matematiikan eheän rakenteen ja monipuolisesti sisältöjä kertolaskusta prosenttiin. Blomqvist lainaa kakkukirjoja myös muille kokeilunhaluisille opettajille.

Oppilaiden vanhemmat olivat aluksi hämmentyneitä Blomqvistin opetusmenetelmästä, mutta palaute on muuttunut sittemmin positiiviseksi.

– Perinteinen matematiikan opetus on kirjakeskeistä. Opettaja selittää asiat kirjasta, sitten tehdään muutama tehtävä ja lopuksi jaetaan läksyt. Sama toistuu tunnista toiseen. Oppilas ajelehtii opetuksessa on kuin lastu laineilla.

Blomqvistin stipendi on arvoltaan 5 000 euroa. Hän aikoo käyttää rahan lukumäärien hahmottamiseen tarkoitetun vihkosen tuotteistamiseen. Blomqvist tekee vihkon kesän aikana ensisijaisesti ekaluokkalaisille, jotka hän saa syksyllä opetettavikseen. Hän toivoo toimintamateriaalin herättävän mielenkiintoa myös muissa opettajissa.

– Aion tehdä vihkon sellaisesta materiaalista, johon oppilas voi suoraan piirtää merkityksiään poispyyhittävillä tusseilla.

Marko Blomqvistin Merkitysten pedagogiikkaan voi tutustua netissä osoitteessa: merkitysten.fi

Tamperelaispalkitut

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö myöntää stipendejä matemaattisten aineiden opettajille ja pitkän matematiikan erinomaisin pistein kirjoittaneille ylioppilaille.

Tänä vuonna stipendin saajien joukossa on tamperelainen luokanopettaja ja matematiikan aineenopettaja Marko Blomqvist.

Säätiö palkitsee Tampereelta myös 15 ylioppilasta tuhannen euron stipendillä hyvästä menestyksestä pitkän matematiikan ylioppilaskirjoituksissa. Stipendeistä seitsemän menee Tampereen klassilliseen lukioon, kuusi Tampereen lyseon lukioon, yksi Sammon keskuslukioon ja yksi Kalevan lukioon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Suvivirsi koskettaa nyt erityisesti" –  perheenisät kiittävät koulunsa päättäviä musiikkivideolla
  2. Vähittäiskaupan suuryksikölle tehdään tilaa Kirkonkylässä? Kunta laittoi vireille asemakaavan muutoksen
  3. Messut jatkuvat Nurmijärven kirkoissa – yli 50 henkilöä voi osallistua, myös ehtoollista jaetaan
  4. Poliisi muistuttaa: Pelisäännöt sovittava ennen koulujen päätösjuhlia – näin tapahtuu, kun poliisi löytää alaikäisiltä alkoholia
  5. Koronatartunnat tasaantuneet Keusoten alueella – vain Tuusulassa selkeää kasvua tartuntamäärissä
  6. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  7. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  8. Lelusalakuljettajan tuomio koveni hovioikeudessa – Siirtolapuutarhamökin ostaminen lahjoitusrahoilla oli törkeää rahanpesua
  9. Koronakevät on tuplannut itsetuhoisuuteen liittyvät soitot tukipuhelimeen – "Rajoitukset voivat korostaa yksinäisyyttä ja ahdistusta"
  10. USU-gallup: Valtaosa suomalaisista on varmoja, että ottaa koronavirusrokotteen
  11. Luusereita ei ole! Nurmijärveläinen Satu Uusiautti sanoo, että kuka vain voi olla menestyjä – "Olennaista on, että ihminen ottaa opikseen ja jatkaa yrittämistä"
  12. Lonnaan ja Vallisaareen pääsee taas maanantaista alkaen vesibussilla
  13. Tiedätkö hätätilanteessa missä on lähin sydäniskuri? Nyt sen voi paikantaa uusitulla sovelluksella
  14. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  15. Tullilaboratorio tutkii pahoinvointia aiheuttavat hittikarkit – tuloksia luvassa ensi viikolla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vähittäiskaupan suuryksikölle tehdään tilaa Kirkonkylässä? Kunta laittoi vireille asemakaavan muutoksen
  2. Koronatartunnat tasaantuneet Keusoten alueella – vain Tuusulassa selkeää kasvua tartuntamäärissä
  3. Touhula aloittaa isot yt-neuvottelut ja saattaa sulkea yli 40 päiväkotia – Nurmijärvi voi huokaista helpotuksesta
  4. Nurmijärven kuntatalous keikahti päälaelleen – miljoonien ylijäämä vaihtumassa yli kahdeksan miljoonan alijäämäksi
  5. Kirkonkylän S-market saa uuden ilmeen – "Vastaa kustannustasoltaan lähes uuden marketin rakentamista"
  6. "Suvivirsi koskettaa nyt erityisesti" –  perheenisät kiittävät koulunsa päättäviä musiikkivideolla
  7. Poliisi muistuttaa: Pelisäännöt sovittava ennen koulujen päätösjuhlia – näin tapahtuu, kun poliisi löytää alaikäisiltä alkoholia
  8. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  9. Sääksin rantakahvila avautuu – tuhopolton vauriot korjattu
  10. Kansalaisopisto valmistautuu syksyyn – uutuutena hybridikursseja
  11. Eroselvitystä vaatineelta Maiju Tapiolinnalta runsaasti kritiikkiä Keusotelle – "Jos kyse olisi yksityisestä yrityksestä, niin olisi johto vaihtunut"
  12. Mielipide: Nurmijärven lukioratkaisu lähestyy
  13. Messut jatkuvat Nurmijärven kirkoissa – yli 50 henkilöä voi osallistua, myös ehtoollista jaetaan
  14. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  15. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.