Huawei-boikotti notkautti kännykkäkauppaa Suomessa – IS: "Tilanne selviää vasta tämän päivän jälkeen"

Jari Pietiläinen

Suomalaiset ovat nyt varovaisia Huawei- ja Honor-puhelimien kanssa. Ilta-Sanomien mukaan Yhdysvaltain julkistama Huaweita koskeva teknologiakauppakielto on näkynyt välittömästi myös suomalaiskaupoissa.

– Selvää on, että myynti on notkahtanut. Mutta että kuinka paljon, selviää tämän päivän jälkeen, sanoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko

Etenkin Honor-puhelimet ovat nuorten suosiossa, ja ne ovat viihtyneet tiukasti DNA Kaupan myydyimpien laitteiden kärkisijoilla.

– Koska puhelimen ostossa kysymys on useampien satojen sijoituksesta, monia arveluttaa puhelimien tulevaisuus. Vaikkakin nyt on tullut tieto, että päivitykset ja Google-sovellukset tulevat toimimaan jatkossakin nyt käytössä ja myynnissä olevissa puhelimissa, Aavikko sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Missä bussi menee? – Nurmijärven joukkoliikenteen bussien etenemistä voi nyt seurata karttapalvelusta
  2. Nurmijärvi myy tai vuokraa 26 omakotitonttia Kylänpäästä – hakuaika alkaa pian
  3. Lepsämäntielle suunnitteilla neljät liikennevalot lisää – asukkaiden toivomia kiertoliittymiä ei tulossa
  4. Rajamäelle superkoulu tai uusi Rajakaari? Rajamäen koulukampuksesta neljä vaihtoehtoa
  5. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  6. Pääkirjoitus: Kuuluuko lähipalveluiden parantua lähinnä siellä, missä pidetään eniten meteliä?
  7. Omat rahat: Osakesijoittaja Sampo Arola, 37, tavoittelee taloudellista riippumattomuutta huonosta viime vuodesta ja koronasta huolimatta – "Nyt pidän töitäni mielekkäinä, mutta saatan nähdä asian eri tavalla kymmenen vuoden kuluttua"
  8. Mielipide: Ei liikennevaloille – kyllä liikenneympyröille Lepsämäntielle!
  9. Tietty raja-arvo ei ylittynyt kertaakaan – ilmanlaatu parani pk-seudulla
  10. Posti ei kertonut asiakkaille, ettei muuttoilmoituksen henkilötietoja ole pakko antaa mainostajille, sai 100 000 euron seuraamusmaksun – Kaksi muutakin yritystä joutuu maksamaan tietosuojalain rikkomisesta, syynä muun muassa raskausutelut työnhakijoilta
  11. Vapise, Sandstorm, kohta parvekkeilla soi Suvivirsi
  12. Pikkulapsiperheiden määrä väheni liki viidenneksellä kymmenessä vuodessa
  13. Sadan metrin jono Suomenlinnan lauttaan – "Ollaan kuitenkin aika kaukana lautan maksimimatkustajamäärästä"
  14. Hypo: Korona romahdutti asuntokaupan ja seurauksena voi olla hintojen nousu tulevina vuosina
  15. Nurmijärven kunta ei järjestä puistoruokailua – aloite tyrmättiin valtuustossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.