Yo-kokeessa huijaavalle rankka rangaistus – IL: kaikki aineet kirjoitettava uudelleen

Vilpin yrittämisestäkin seuraa ankara rangaistus. Riitta Ketola

toimitus

Pelkästään kännykän tuominen mukaan ylioppilaskokeeseen johtaa tutkintokerran kaikkien aineiden hylkäämiseen. Näin kävi kolmelle abiturientille vuonna 2011, kertoo Iltalehti

Sinä vuonna yhteensä seitsemän jäi kiinni vilpistä ylioppilaskokeessa. Tavallinen määrä on 1–2 per tutkintokerta.

Vaikka puhelin unohtuisi vahingossa mukaan kokeeseen, selittely ei auta, sillä rangaistus kaikenlaisesta huijaamisesta ja tutkintajärjestyksen rikkomisesta on määritelty laissa. Sen mukaan säännösten rikkomisesta seuraa tutkintokerran kaikkien kokeiden hylkääminen.

Iltalehden mukaan tämänkin kevään ylioppilaskokeissa on hylätty suorituksia vilpin takia. Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Tiina Tähkä ei kuitenkaan anna tapauksista tarkempaa tietoa, koska ne ovat yksittäisen abiturientin kannalta ikävä asia.

– Emmekä halua jakaa vinkkejä tulevia tapauksia varten, Tähkä sanoo.

Kevään ylioppilaskokeiden tulokset tulevat kouluille tänään keskiviikkona.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Missä bussi menee? – Nurmijärven joukkoliikenteen bussien etenemistä voi nyt seurata karttapalvelusta
  2. Nurmijärvi myy tai vuokraa 26 omakotitonttia Kylänpäästä – hakuaika alkaa pian
  3. Lepsämäntielle suunnitteilla neljät liikennevalot lisää – asukkaiden toivomia kiertoliittymiä ei tulossa
  4. Rajamäelle superkoulu tai uusi Rajakaari? Rajamäen koulukampuksesta neljä vaihtoehtoa
  5. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  6. Pääkirjoitus: Kuuluuko lähipalveluiden parantua lähinnä siellä, missä pidetään eniten meteliä?
  7. Omat rahat: Osakesijoittaja Sampo Arola, 37, tavoittelee taloudellista riippumattomuutta huonosta viime vuodesta ja koronasta huolimatta – "Nyt pidän töitäni mielekkäinä, mutta saatan nähdä asian eri tavalla kymmenen vuoden kuluttua"
  8. Mielipide: Ei liikennevaloille – kyllä liikenneympyröille Lepsämäntielle!
  9. Tietty raja-arvo ei ylittynyt kertaakaan – ilmanlaatu parani pk-seudulla
  10. Posti ei kertonut asiakkaille, ettei muuttoilmoituksen henkilötietoja ole pakko antaa mainostajille, sai 100 000 euron seuraamusmaksun – Kaksi muutakin yritystä joutuu maksamaan tietosuojalain rikkomisesta, syynä muun muassa raskausutelut työnhakijoilta
  11. Vapise, Sandstorm, kohta parvekkeilla soi Suvivirsi
  12. Pikkulapsiperheiden määrä väheni liki viidenneksellä kymmenessä vuodessa
  13. Sadan metrin jono Suomenlinnan lauttaan – "Ollaan kuitenkin aika kaukana lautan maksimimatkustajamäärästä"
  14. Hypo: Korona romahdutti asuntokaupan ja seurauksena voi olla hintojen nousu tulevina vuosina
  15. Nurmijärven kunta ei järjestä puistoruokailua – aloite tyrmättiin valtuustossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.