Antti Rinteen ja Juha Sipilän ratkaisu tuo demokratiakriisin – EU-vaalien äänestysaktiivisuus jää jopa 35 prosenttiin, uskoo asiantuntija

Hallitustunnustelija Antti Rinteen valinta ottaa keskusta mukaan neuvottelijoiden joukkoon voi laskea eurovaalien äänestysprosenttia. Johanna Erjonsalo / Arkisto

Jari Pietiläinen

Tampereen yliopiston valtio-opin dosentti Pertti Timonen ei pidä Antti Rinteen (sd.) tänään julkistamaa valintaa hallituspuolueista onnistuneena

Rinne kertoi tänään, että hallitusneuvotteluita aletaan käydä Sdp:n lisäksikeskustan, vihreiden, Vasemmistoliiton ja Rkp:n välillä. Timosen mielestä suuren vaalitappion kärsineen keskustan mukanaolo neuvotteluissa on kummallista ja kansalaisten mielestä hämmentävääkin.

Outo hallitusratkaisu vaikuttaa myös tuleviin europarlamenttivaalien tuloksiin – etenkin Juha Sipilän (kesk.) johtaman keskustan vuoksi.

– Äänestysaktiivisuutta EU-vaaleissa laskee nyt sorvattavan hallitusratkaisun lisäksi myös se, että vaaleissa on vale-ehdokkaita, jotka eivät valituksi tultuaan otakaan vastaan euroedustajan paikkaa.

– Tämä aivan varmasti laimentaa entisestään kiinnostusta eurovaaleihin. Äänestysaktiivisuus aivan varmasti jää alle 40 prosentin. Olen pessimisti ja sanon, että aktiivisuus vaaleissa on tuollaista 35 prosentin luokkaa, Timonen lataa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Sääksin alkukesän suositut saunaillat peruttu – "Seuraamme tilannetta"
  2. Nurmijärven uimarannat aukeavat – käyttäjiä suositellaan pitämään kahden metrin turvavälit
  3. Eppu Normaalin keikka Taaborilla perutaan – oli jo loppuunmyyty
  4. Eroselvitystä vaatineelta Maiju Tapiolinnalta runsaasti kritiikkiä Keusotelle – "Jos kyse olisi yksityisestä yrityksestä, niin olisi johto vaihtunut"
  5. Nurmijärven kuntatalous keikahti päälaelleen – miljoonien ylijäämä vaihtumassa yli kahdeksan miljoonan alijäämäksi
  6. Sääksin rantakahvila avautuu – tuhopolton vauriot korjattu
  7. Energiayhtiö palkitsee hyvää mieltä levittäviä harrastusseuroja 5 000 eurolla – Voittajia valitsemassa suosikkitubettaja Roni Back
  8. Keusoten puhelinpalvelussa teknisiä ongelmia – palvelukatkoksia ja puheluiden ruuhkautumista
  9. "Monen tilanne mennyt koronaepidemian aikana huonompaan suuntaan" – Sininauhasäätiö avaa taas toimintojaan
  10. Poliisi ihmettelee leväperäisyyttä: Kymmenissä yrityksissä avattiin yritystilejä puhelimessa tarkastamatta henkilöllisyyttä – Vantaalaisen vuokrausyrityksen nimissä huijattiin omaisuutta 120 000 euron edestä
  11. Nurmijärven kirjastot avaavat 2,5 kuukauden tauon jälkeen – palvelevat läpi kesän
  12. Herttoniemen pyöräturman kuorma-autoilija kiistää syyllistyneensä rikoksiin, poliisi epäilee törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta
  13. Laki tiukkenee: Pientä lasta ei saa kuljettaa lyhyttäkään matkaa ilman turvalaitetta, edes taksissa
  14. Suurin työttömyyskassa ennustaa kirpeitä lukuja koronakeväälle – hakemustenkin käsittelyt venyvät yliajalle
  15. Hurjaa kasvua työttömissä työnhakijoissa Uudellamaalla – lomautettujen määrä nousi 3 400 prosenttia

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.