Suomalaisyliopiston tutkijalta suora ehdotus: Lyhyistä kotimaan lennoista pitäisi luopua – näin hän perustelee

Tutkijan mukaan alle 400 kilometrin lennot voitaisiin korvata junamatkoilla. Jussi Vehkasalo

toimitus

Jyväskylän yliopiston julkaisema uusi tutkimus ehdottaa, että lyhyistä kotimaan lennoista pitäisi luopua Suomessa.

Ilmastollisesti esimerkiksi junalla matkustaminen olisi tutkijan huomattavasti paljon parempi vaihtoehto.

Tutkijatohtori Stefan Baumeister toteaa, että kiireiselle matkaajalle lentokone saattaa vaikuttaa nopealta matkustustavalta, mutta näin ei välttämättä ole.

– Otetaan esimerkkinä lento Kokkolan ja Helsingin välillä, joka kestää reilun tunnin. Kun tähän tuntiin lisätään matka lentokentälle, turvatarkastus, koneeseen nousu ja liikkuminen lentokentältä keskustaan Helsingin päässä, nousee matka-aika yli kolmeen ja puoleen tuntiin. Siis samaan kuin junamatka kaupunkien välillä, vertailee Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa tutkimusta tehnyt Baumeister.

Hän huomauttaa, että keskustelussa lentoliikenteen ilmastovaikutuksista lyhyet lennot jäävän usein vähälle huomiolle. Ongelmallisena on pidetty pitkiä lomalentoja kaukokohteisiin.

Esimerkiksi yksi Thaimaan matka tuottaa yhtä suuret päästöt kuin vuoden kestävä yksityisautoilu, Baumeister laskee.

– Kun pohditaan konkreettisia keinoja vähentää lentoliikennettä ja päästöjä, ovat maan sisäiset lyhyet lennot kuitenkin selvästi kaukolentoja helpommin korvattavissa ympäristöystävällisemmillä vaihtoehdoilla.

Toissa vuonna kotimaan lennoilla lensi Suomessa yli 2,7 miljoonaa matkustajaa.

Korvaamalla lyhyet lennot muilla vaihtoehdoilla, putoaisivat liikenteen hiilidioksidipäästöt merkittävästi.

– Kasvihuonepäästöt lyhyillä, alle 400 kilometrin lennoilla ovat liki kahdeksantoistakertaiset junamatkaan verrattuna. Yksityisautoilukin on tällaisilla välimatkoilla selvästi ympäristöystävällisempää, bussista puhumattakaan. Ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi tarvitaan konkreettisia, toteutettavissa olevia tekoja ja juuri sellaista tutkimus esittää, toteaa Baumeister.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronatestausmäärät nyt Keski-Uudellamaalla huipussaan – sote-pomo suosittelee maskin käyttöä tai turvavälejä
  2. Sähkönsiirtoa halvemmalla? Huijauksia liikkellä myös Nurmijärvellä
  3. Kunta myy Metsä-Tuomelasta tontin – suunnitteilla toimitilaa ja varastoaluetta
  4. Rotat yleistyneet taajamissa? – Nähty yleisten tilojen ympärillä Rajamäellä ja Klaukkalassa
  5. Lepsämän koulun väistötilat vihdoin valmiina – tuhopoltossa tuhoutuneen koulun uudelleenrakentaminen vielä avoinna
  6. Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä Kaivohuoneen pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta
  7. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  8. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille
  9. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa
  10. Miten onnistuu kimppa-asuminen koronan aikana? Vuokranantajat tekivät listan seikoista, jotka on hyvä ottaa huomioon
  11. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole
  12. Raidejokerin rakentaminen tuo jälleen isoja liikennejärjestelyjä moneen paikkaan syksyn aikana
  13. Esteiden kärkinimet Klaukkalassa – kotiseura voitti Etelä-Suomen aluejoukkuemestaruuden
  14. Mielipide: Rajamäen tulevaisuus huolettaa
  15. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.