Vanhan seurakuntatalon purku jakaa mielipiteet – kirkkoherra haikealla mielellä

RAKENNUKSET Vanha seurakuntatalo sai purkupäätöksen.

Nurmijärven kirkon välittömässä läheisyydessä, Kirkonkylän kirkonmäellä sijaitseva vanha seurakuntatalo tullaan purkamaan lähivuosina ja paikka muutetaan puistoalueeksi. Pitkään vatvottu asia ratkesi viime viikon keskiviikkona, kun kunnan asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta antoi seurakunnalle poikkeusluvan suojellun rakennuksen purkamiseen.

Rakennuksen purkamisesta on kiistelty jo vuosia, eikä lautakuntakaan ollut asiasta yksimielinen. Äänestyksessä viisi lautakunnan jäsentä oli rakennuksen säilyttämisen kannalla ja viisi sen purkamisen kannalla. Säilyttämisen puolesta äänestivät Hannele Ruoti (kesk.), Esa Laitinen (ps.), Anja Lammio (sd.), Ismo Uusitalo (sd.) ja Sami Virtanen (vihr.) ja purkamisen puolesta Elli Mantila (kesk.), Kalle Mustonen (kesk.), Joona Suomi (kok.), Pirkko Vertti (vas.) sekä lautakunnan puheenjohtaja Kirsi Lompolo (kok.)

Asian ratkaisi lopulta puheenjohtaja Kirsi Lompolon ääni.

Lompolo kertoo kannattaneensa rakennuksen purkamista, koska seurakunnan lisäksi kunnan virkamiehet, ely-keskus ja Keski-Uudenmaan maakuntamuseo eivät puoltaneet sen säilyttämistä.

Ely-keskus katsoi, että rakennuksen terveelliseksi saattamiseksi edellyttävät korjaus- ja muutostyöt merkitsisivät uudisrakentamiseen verrattavia toimenpiteitä, jolloin rakennuksen alkuperäiset kerrostumat, kuten rakennusosat ja -pinnat, katoaisivat ja se muuttuisi uudisrakennukseksi. Myös maakuntamuseo totesi rakennuksen olevan edelleen korjattavissa, mutta korjaustöissä ei todennäköisesti voitaisi säilyttää alkuperäisiä rakennusosia ja pintoja. Näin ollen suojelumääräyksen tavoitteita ei voida toteuttaa.

– Itse en ole koskaan käynyt rakennusessa sisällä, mutta tein päätöksen näiden asiantuntijalausuntojen perusteella.

– Jos rakennus olisi siinä kunnossa, että kohtuullisella korjauksella seurakunta saisi rakennuksen palautettua terveenä käyttöönsä niin että suojelumääräyksen tavoitteet toteutuisivat, niin tilanne olisi toinen, Lompolo sanoo.

Ruoti, Virtanen ja Laitinen halusivat jättää päätökseen eriävän mielipiteen, sillä heidän näkemyksensä mukaan rakennuksen kunnossapito on tietoisesti laiminlyöty.

Kolmikko muistutti eriävässä mielipiteessään myös, että suojelumääräyksen mukaan rakennus paikallishistoriallisesti arvokas ja kyläkuvan säilymisen kannalta tärkeä rakennus, eikä sitä saa purkaa. Rakennus on myös vuonna 2010 tehdyn rakennusperintöselvityksen mukaan arvotettu luokkaan I.

Virkamiehetkään eivät kiistäneet, ettei rakennuksella olisi kiistattomia paikallis- ja rakennushistoriallisia arvoja, mutta silti päättäjille annettu esitys katsoi, ettei sen purkamiselle ole esitettyjen selvitysten ja lausuntojen valossa estettä.

Vanha seurakuntatalo

Valmistui 1923 arkkitehti Yrjö Sadeniemen suunnitelmin rukoushuoneeksi.

Toimi seurakuntatalona aina 1980-luvulle, jolloin valmistui uusi seurakuntatalo.

Seurakunta teki rakennuksesta purkupäätöksen 1986 uuden seurakuntakeskuksen valmistumisen jälkeen. 1980-luvun puolivälissä vanhalle seurakuntatalolle tuntui kuitenkin olevan vielä jonkinlaista tarvetta, ja talon käyttö jatkuikin vuoteen 1997 asti.

Seurakunta anoi lupaa rakennuksen purkuun Museovirastolta 1996, mutta tuolloin viranomaiset eivät antaneet suostumusta. Sen sijaan vastuu asiasta siirtyi Nurmijärven kunnalle, joka kaavallisesti suojeli rakennuksen.

Seurakunta laittoi vuoden 2015 lopussa kuntaan vireille hakemuksen kaavassa poikkeamisesta, joka mahdollistaisi vanhan seurakuntatalon purkamisen.

Kaavamuutoksen käsittely on kestänyt vuosia mm. lausuntopyyntöjen vuoksi.

Viime viikolla asiaan saatiin kuitenkin ratkaisu ja seurakunnan on nyt haettava rakennukselle purkamislupaa kahden vuoden sisällä.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut