Tutkija reissasi rekkamiesten matkassa: "Kovien työmiesten maskuliinisuus ei ole kärsinyt muutoksissa"

Timo Aho väittelee Jyväskylän yliopistossa rekkamiesten työstä ja rekkamieheydestä.

Kari Tapion Rekkamies-kappaleen sanat pääsivät Jyväskylän yliopistossa ensi viikolla tarkastettavan väitöskirjan otsikkoon: "Tuhansia töitä, valvottuja öitä". Anton Soinne

Crista Lassfolk-Feodoroff

Tutkija Timo Aho hyppäsi kymmenen eri rekkamiehen kyytiin vuosien 2012–2017 aikana selvittääkseen muutoksia heidän työssään. Hän halusi tietää, miten tiekuljetusalaa viime vuosikymmeninä ravisuttaneet taloudelliset, logistiset, teknologiset ja juridiset muutokset ovat muovanneet rekkamieheyttä.

Tutkimusaineistonsa maisterismies tuotti havainnoimalla rekkamiesten työntekoa, osallistumalla kuormien purkamiseen ja lastaamiseen sekä käymällä avoimia kenttäkeskusteluja työstä ajamisen yhteydessä.

Nyt Aho kertoo väitöskirjassaan, että työtä leimaavat työrytmin ja työn ulkopuolisen elämän eritahtisuus sekä työn sisäisten aikataulujen törmäykset ja häiriöt. Lisäksi työn itsenäisen luonteen väheneminen on pakottanut rekkamiehet rakentamaan ammatillisen maskuliinisuutensa uudestaan.

Rekkamiesten itsevaltiutta ovat nakertaneet työnteon digitaalisesti johdettu juridinen seuranta sekä reaaliaikainen rahdinpaikannusjärjestelmä.

– Vaikka autonomian kaventuminen haastoi osaltaan rekkamiesten ammatillisen maskuliinisuuden rakentamista, eivät rekkamiehet alistuneet tilanteeseen. Sen sijaan he onnistuivat esittämään itsensä palkkansa ansaitsevina kovina työmiehinä, joilla on tien päältä karttuneen laajan käytännön kokemuksensa vuoksi erityistä ja vaikeasti saavutettavissa olevaa ammattitaitoa, Aho sanoo.

Tutkijan mukaan muutokset ovat kytköksissä laajempiin kapitalistista taloutta koskeviin rytmeihin, kuten tuotantotapojen tehostamiseen, kaupan palveluiden järjestämiseen, kulutuskäytäntöihin sekä yleisempään 24/7-yhteiskuntakehitykseen, jotka suuntaavat logistiikkaprosessien kehittämistä ja organisointia.

– Rekkamiesten työn rytmihäiriöiden purkaminen edellyttäisi organisaatio- ja firmakohtaisia järjestelyjä, Aho esittää.

– Lisäksi tarvitaan laajamittaisempaa ajattelu- ja toimintatavan muutosta siinä, miten esimerkiksi tuotantoa, logistiikkaa ja kaupan palveluita integroidaan ja järjestetään. Myös työ-, ajo- ja lepoaikalakeihin sekä digitaalisen ajopiirturin tulkintaan olisi syytä tehdä tarkistuksia.

Yhteiskuntatieteiden maisteri Timo Ahon sosiologian väitöskirjan ”Tuhansia töitä, valvottuja öitä. Etnografinen tutkimus rekkamiesten työnteosta ja rekkamieheydestä tiekuljetusalan käytännöissä" tarkastustilaisuus on Jyväskylän yliopistossa 27.4.2019.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nurmijärven kuntatalous keikahti päälaelleen – miljoonien ylijäämä vaihtumassa yli kahdeksan miljoonan alijäämäksi
  2. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  3. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  4. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  5. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  6. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  7. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  8. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan
  9. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  10. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  11. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  12. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  13. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  14. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  15. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  2. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  3. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  4. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  5. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  6. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  7. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  8. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  9. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  10. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  11. Pääkirjoitus: Kuuluuko lähipalveluiden parantua lähinnä siellä, missä pidetään eniten meteliä?
  12. Missä bussi menee? – Nurmijärven joukkoliikenteen bussien etenemistä voi nyt seurata karttapalvelusta
  13. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  14. Nurmijärven kuntatalous keikahti päälaelleen – miljoonien ylijäämä vaihtumassa yli kahdeksan miljoonan alijäämäksi
  15. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.