Pääsiäinen lähestyy – uusi Gospelpassio Klaukkalassa

Suomigospel siivittää Jeesuksen viimeisten päivien tunnelmaan seurakunnan pääsiäisnäytelmässä.

Gospelpassiota on hiottu pitkin kevättä näyttelijöiden kanssa ja ohjaaja Lea Hirvasniemi-Haverisen johdolla. Ida Vartiala

toimitus

Klaukkalan kirkossa pääsee ensi viikolla kokemaan, miltä Jeesuksen seuraajista tuntui hänen viimeisissä vaiheissaan.

Ristin alla laulamalla -gospelpassio rakentuu näytelmän ja musiikin vuorottelulle. Pääsiäisen tapahtumat ovat innoittaneet musiikintekijöitä läpi historian. Nyt musiikin moniosaaja Make Perttilä on sovittanut suomigospelin klassikoita ja joitakin virsiäkin uuteen uskoon gospelpassiota varten.

Pääosassa on Magdalan Maria, Jeesuksen seuraaja. Maria muistelee pääsiäisen tapahtumia yhdessä tuttujen ja tuntemattomienkin Raamatun henkilöiden kanssa. Ääneen pääsevät esimerkiksi vakava ja hiljainen Betanian Maria, tulisieluinen Johanna, uskollinen Pietari ja myös muutama Uuden testamentin kirjoittaja – evankelistat Markus ja Luukas sekä apostoli Paavali.

Jeesusta näytelmässä ei nähdä, vaan hän elää muiden hahmojen ja puhekuoron kautta. Käsikirjoittaja, pastori Anni Pesonen, haluaa tällä jättää tilaa katsojan omalle tunnekokemukselle ja mielikuvitukselle. Jeesus saa elää jokaisen mielessä omanlaisenaan.

Pääsiäisen tapahtumat ovat dramaattinen näytelmän aihe. Teoksessa mennäänkin tunneskaalan päästä päähän – hämmästyksestä järkytykseen, surusta iloon. Vaikka kyseessä on passio, eli kärsimystarina, lopussa on vahva annos pääsiäisen iloa.

Gospelpassio on kerronnaltaan ja koko idealtaan uusi ja omaleimainen. Sisällön voima nousee kuitenkin uskollisuudesta Raamatun väkevälle pääsiäiskertomukselle. Siitä pitää huolen käsikirjoittaja Anni Pesonen, joka on papin ammatin ohella raamatuntutkimuksesta väitellyt teologian tohtori.

Gospelpassiota tähdittävät paikalliset ja lähialueiden osaajat. Näyttelijät ovat koko kevään opetelleet vuorosanojaan ja oikeita tunnetiloja on haettu ohjaaja Lea Hirvasniemi-Haverisen johdolla. Nyt vihdoin, pääsiäisen kynnyksellä, näyttelijät ja muusikot ovat päässeet samaan tilaan tuomaan osaamisensa yhteen.

Magdalan Mariaa esittävää Merja Kauppista koskettavat näytelmän viimeiset sanat: ”Nosta kivi ja minä olen siellä, halkaise puu ja minä olen siellä.” Sanat puhuvat Kauppiselle siitä, että Kristus on kaikkialla.

– Magdalan Maria kelpasi rikkinäisenäkin Jumalalle ja sai kokea armon. Siinä on mahtava toivon näkökulma jokaiselle.

Gospelpassio

Pääsiäisnäytelmän esitykset Klaukkalan kirkossa ke 17.4.–pe 19.4. klo 19.

Esityksiin on vapaa pääsy.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nurmijärven kuntatalous keikahti päälaelleen – miljoonien ylijäämä vaihtumassa yli kahdeksan miljoonan alijäämäksi
  2. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  3. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  4. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  5. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  6. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  7. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  8. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan
  9. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  10. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  11. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  12. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  13. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  14. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  15. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  2. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  3. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  4. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  5. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  6. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  7. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  8. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  9. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  10. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  11. Pääkirjoitus: Kuuluuko lähipalveluiden parantua lähinnä siellä, missä pidetään eniten meteliä?
  12. Missä bussi menee? – Nurmijärven joukkoliikenteen bussien etenemistä voi nyt seurata karttapalvelusta
  13. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  14. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  15. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.