Kiertoliittymän rakennus alkaa Rajamäellä – luvassa poikkeuksellisia liikennejärjestelyitä

Kiljavantien ja Rajamäentien riskialttiiksi tiedettyyn risteykseen ryhdytään nyt rakentamaan liikenneympyrää. Riikka Laine

toimitus

Rajamäentien ja Kiljavantien risteykseen tulevan kiertoliitymän rakennustyöt alkavat tällä viikolla Rajamäen keskustassa.

Työt kestävät arviolta lokakuun loppuun saakka.

Kreate Oy:n toteuttamassa urakassa rakennetaan Rajamäentien ja Kiljavantien risteykseen kiertoliittymä, uusitaan Rajamäentien alittava kevyen liikenteen alikulku, rakennetaan suojatiesaarekkeet järjestelyineen Kiljavantielle sekä parannetaan kaukolämpö- ja vesihuoltoverkostoa.

Kunta muistuttaa nyt, että rakennusurakka aiheuttaa työnaikaisia liikennejärjestelyjä, jotka haittaavat sekä jalankulkijoiden, pyöräilijöiden että autoilijoiden liikkumista alueella.

Yksi merkittävimmistä järjestelyistä on se, että Rajamäentien nykyinen kevyen liikenteen alikulku suljetaan.

Kunnan liikenneinsinööri Pia Korteniemen mukaan turvallisin korvaava reitti kevyelle liikenteelle on puistoraitteja pitkin Rajamäentien ratasillan alitse uimahallin suuntaan. Vaihtoehtoinen kevyen liikenteen reitti Rajamäen keskustan ja kauppakeskuksen suuntaan on Rajamäentielle Kiljavantien liittymän pohjoispuolelle tehtävän suojatien kautta.

Ajoneuvoliikenteelle rakennetaan kiertotie Rajamäentien itäpuolelle Rajamäentien alittavan kevyen liikenteen alikulun rakentamisen vuoksi.

Myös Rajamäentien ja Kiljavantien risteyksen stop-merkit poistetaan ja risteys muutetaan työnaikaiseksi kiertoliittymäksi.

Myös se kannattaa huomioida, että työmaa-alueen nopeusrajoitus alennetaan 30 kilometriin tunnissa.

Muuttuneet liikennejärjestely otetaan käyttöön tämänviikon aikana.

Järjestelyt osoitetaan muutoskohteissa liikennemerkein, opastein ja kartoin. Kunta toivoo, että vanhemmat tutustuvat lasten kanssa työnaikaisiin järjestelyihin ja opastavat lapsia löytämään turvallisen reitin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Suvivirsi koskettaa nyt erityisesti" –  perheenisät kiittävät koulunsa päättäviä musiikkivideolla
  2. Vähittäiskaupan suuryksikölle tehdään tilaa Kirkonkylässä? Kunta laittoi vireille asemakaavan muutoksen
  3. Messut jatkuvat Nurmijärven kirkoissa – yli 50 henkilöä voi osallistua, myös ehtoollista jaetaan
  4. Poliisi muistuttaa: Pelisäännöt sovittava ennen koulujen päätösjuhlia – näin tapahtuu, kun poliisi löytää alaikäisiltä alkoholia
  5. Koronatartunnat tasaantuneet Keusoten alueella – vain Tuusulassa selkeää kasvua tartuntamäärissä
  6. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  7. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  8. Lelusalakuljettajan tuomio koveni hovioikeudessa – Siirtolapuutarhamökin ostaminen lahjoitusrahoilla oli törkeää rahanpesua
  9. Koronakevät on tuplannut itsetuhoisuuteen liittyvät soitot tukipuhelimeen – "Rajoitukset voivat korostaa yksinäisyyttä ja ahdistusta"
  10. USU-gallup: Valtaosa suomalaisista on varmoja, että ottaa koronavirusrokotteen
  11. Luusereita ei ole! Nurmijärveläinen Satu Uusiautti sanoo, että kuka vain voi olla menestyjä – "Olennaista on, että ihminen ottaa opikseen ja jatkaa yrittämistä"
  12. Lonnaan ja Vallisaareen pääsee taas maanantaista alkaen vesibussilla
  13. Tiedätkö hätätilanteessa missä on lähin sydäniskuri? Nyt sen voi paikantaa uusitulla sovelluksella
  14. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  15. Tullilaboratorio tutkii pahoinvointia aiheuttavat hittikarkit – tuloksia luvassa ensi viikolla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vähittäiskaupan suuryksikölle tehdään tilaa Kirkonkylässä? Kunta laittoi vireille asemakaavan muutoksen
  2. Koronatartunnat tasaantuneet Keusoten alueella – vain Tuusulassa selkeää kasvua tartuntamäärissä
  3. Touhula aloittaa isot yt-neuvottelut ja saattaa sulkea yli 40 päiväkotia – Nurmijärvi voi huokaista helpotuksesta
  4. Nurmijärven kuntatalous keikahti päälaelleen – miljoonien ylijäämä vaihtumassa yli kahdeksan miljoonan alijäämäksi
  5. Kirkonkylän S-market saa uuden ilmeen – "Vastaa kustannustasoltaan lähes uuden marketin rakentamista"
  6. "Suvivirsi koskettaa nyt erityisesti" –  perheenisät kiittävät koulunsa päättäviä musiikkivideolla
  7. Poliisi muistuttaa: Pelisäännöt sovittava ennen koulujen päätösjuhlia – näin tapahtuu, kun poliisi löytää alaikäisiltä alkoholia
  8. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  9. Sääksin rantakahvila avautuu – tuhopolton vauriot korjattu
  10. Kansalaisopisto valmistautuu syksyyn – uutuutena hybridikursseja
  11. Eroselvitystä vaatineelta Maiju Tapiolinnalta runsaasti kritiikkiä Keusotelle – "Jos kyse olisi yksityisestä yrityksestä, niin olisi johto vaihtunut"
  12. Mielipide: Nurmijärven lukioratkaisu lähestyy
  13. Messut jatkuvat Nurmijärven kirkoissa – yli 50 henkilöä voi osallistua, myös ehtoollista jaetaan
  14. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  15. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.