Nurmijärveläisiä mukana ilmastolakossa perjantaina – "ilmoitettu poissaolo koulusta on ok"

Ilmaston puolesta on järjestetty myös yleisiä mielenosoitusmarsseja, kuten Helsingissä lokakuussa 2018. ESM Arkisto

Riikka Laine

Osa nurmijärveläisnuorista aikoo osallistua kansainväliseen nuorten ilmastolakkoon perjantaina.

Helsingissä järjestettävään suureen ilmastomarssiin on lähdössä väkeä ainakin Kirkonkylästä ja Klaukkalasta. Rajamäkeläisiä suuntaa puolestaan Hyvinkäälle.

Lisäksi Klaukkalassa Urheilupuiston koulun opettajat tarjoavat oppilaille mahdollisuuden osallistua Urheilupuiston koulun omaan ilmastomarssiin. Marssi lähtee Urheilupuiston koululta kello 11 aikaan ja suuntautuu Klaukkalan keskustaan.

Mediassa on käyty keskustelua siitä, saavatko nuoret olla lakossa ja poissa koulusta.

Yle kertoikin keskiviikkona, että osa nuorista pelkää, uskaltaako perjantain ilmastolakkoon osallistua koulun asenteen takia.

Uutisen mukaan joissakin kouluissa koko koululuokka lähtee mielenilmaukseen perjantaina, toisissa taas on kerrottu, että oppilailla ei ole lakko-oikeutta.

Nurmijärven kunnan opetuspäällikkö Kati Luostarinen kertoo, että kunta ei ole antanut kouluille kuntakohtaisia ohjeita, vaan oppilaitokset ovat saaneet itse ohjeistaa omia oppilaitaan ja opiskelijoitaan.

– Alle 18-vuotias voi olla huoltajien ilmoituksella pois koulusta, yli 18-vuotiaat voivat olla pois omalla ilmoituksellaan. Mikäli ilmoitus tulee, poissaolo on ok, Luostarinen sanoo.

Marssi luvassa perjantaina

15.3.2019 on kansainvälinen ilmastolakko ja nuoret ympäri maailmaa vaativat oikeutta elämään, joita ilmastonmuutos ja muut ympäristökatastrofit eivät vaarantaisi.

Suomen suurin tapahtuma on tulossa Helsinkiin, jossa nuoret kokoontuvat Senaatintorilla klo 10, ja marssivat n. 10.30 eduskuntatalolle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  2. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  3. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  4. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  5. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  6. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  7. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  8. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan
  9. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  10. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  11. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  12. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  13. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  14. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  15. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  2. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  3. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  4. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  5. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  6. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  7. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  8. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  9. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  10. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  11. Pääkirjoitus: Kuuluuko lähipalveluiden parantua lähinnä siellä, missä pidetään eniten meteliä?
  12. Missä bussi menee? – Nurmijärven joukkoliikenteen bussien etenemistä voi nyt seurata karttapalvelusta
  13. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  14. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  15. Nurmijärvi myy tai vuokraa 26 omakotitonttia Kylänpäästä – hakuaika alkaa pian

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.