Vaalijopo valmiina matkaan – Riikka Raekannaksen vaaliteemat liittyvät perhearkeen, perusopetukseen ja liikuntaan

Riikka Raekannaksen vaalijopon ketjut on jo rasvattu. Piean eduskuntavaaliehdokas suihkaisee jopollaan kuntalaisia tapaamaan. -

Taina Joutsen

Metsäkyläläinen Riikka Raekannas kertoo olleensa aina monessa mukana.

– Minulla on aina ollut suuri kiinnostus vaikuttamiseen, yhdessä tekemiseen, ideoimiseen, kehittämiseen ja epäkohtien korjaamiseen, hän kertoo.

Raekannaksella on tälläkin hetkellä useita luottamustoimia muun muassa kuntapolitiikassa, kylä- ja vanhempainyhdistyksessä sekä urheilun puolella.

Riikka Raekannas on nyt ensimmäistä kertaa ehdolla eduskuntaan. Hän edustaa keskustapuoluetta.

Raekannas asettui ehdolle, koska on kunnallisessa päätöksenteossa huomannut yhä useammin valtiovallan päätösten ohjaavan myös kunnallista päätöksentekoa.

Tärkeintä vaaliteemaa kysyttäessä Raekannas vastaa, ettei perheenjäseniäkään voi laittaa mieluisuusjärjestykseen. Kaikki ovat rakkaita omalla persoonallisella tavallaan.

– Minulle vaaliteemat ovat perhearjen turvallisuus, perusopetus oppimisen kivijalkana sekä liikuntapolitiikan arvon ymmärtäminen kansanterveyden edistämisessä.

Raekannas muistuttaa ennaltaehkäisevään toimintaan panostamisen tärkeydestä, sillä se on aina talouspoliittisesti ja yksilön näkökannalta edullisempaa kuin korjaava toiminta.

Kansanedustajaehdokas kaipaa eduskuntaan optimisteja, jotka kiinnostaa muutos ja se, miten maailma todella makaa. Hän peräänkuuluttaa myös yhteistyökykyä sekä taitoa kuulla, kuunnella ja tulla kuulluksi.

– Hyvä edustaja ei ole pintaliitäjä, eikä hän yritä miellyttää kaikkia. Kansanedustajiksi tarvitaan rohkeita ja ennakkoluulottomia ihmisiä, joilla on poltetta sydämessä, mutta jalat tiukasti maassa. Maalaisjärjestä tuskin on haittaa.

Riikka Raekannas toteaa, ettei kansanedustaja ole vain oman asuinalueensa puolesta puhuja. Kokonaisuuden ymmärtäminen on tärkeää.

– Kehyskuntien elinvoimaisuuden säilyttäminen ja turvaaminen on tärkeää. Nurmijärven kuten muidenkin kehyskuntien sijainti lähellä pääkaupunkiseutua ja sen mukanaan tuomat mahdollisuudet on nostettava esille ja niiden puolesta puhuttava. Raekannas haluaa myös hillitä valtionosuuksien leikkauksia.

– Valtionosuuksien leikkaukset merkitsevät kunnissa heikompia palveluita ja pidemmällä aikavälillä myös kuntaveron korotuksia.

Raekannaksen vaalityössä korostuvat yhdessä tekeminen, ilo ja positiivisuus.

Ehdokkaan vaalijopon ketjut on jo rasvattu ja vihreä jopo sotkee liikenteeseen heti kun kevätaurinko paljastaa asfaltin.

– Moikataan siis kun tavataan.

Nurmijärven Uutiset esittelee kaikki 16 nurmijärveläistä eduskuntavaaliehdokasta ennen vaaleja.

Riikka Raekannas

Asuu Metsäkylässä.

Perhe: Aviomies, 4 alakouluikäistä lasta ja yksi hännänheiluttaja.

Ammatti: Sairaanhoitaja, yrittäjä.

Koulutus: Sairaanhoitaja amk.

Poliittiset luottamustoimet: Kunnanvaltuutettu, sivistyslautakunnan jäsen, kunnanhallituksen varajäsen sekä hus-valtuuston jäsen.

Muut luottamustoimet: Pj. vanhempainyhdistyksessä ja urheiluseurassa, kyläyhdistyksen hallituksen jäsen.

Edustaa Suomen Keskustaa.

Motto: Kun tehdään, tehdään kunnolla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  2. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  3. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  4. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  5. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  6. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  7. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  8. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan
  9. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  10. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  11. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  12. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  13. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  14. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  15. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  2. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  3. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  4. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  5. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  6. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  7. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  8. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  9. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  10. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  11. Pääkirjoitus: Kuuluuko lähipalveluiden parantua lähinnä siellä, missä pidetään eniten meteliä?
  12. Missä bussi menee? – Nurmijärven joukkoliikenteen bussien etenemistä voi nyt seurata karttapalvelusta
  13. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  14. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  15. Nurmijärvi myy tai vuokraa 26 omakotitonttia Kylänpäästä – hakuaika alkaa pian

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.