Koirat, pulkat ja pyörät eivät kuulu kuntoportaisiin – "Voivat aiheuttaa vaaratilanteita"

Klaukkalan kuntoportaissa oli jo perjantaina päivällä useampi käyttäjä testaamassa uusia portaita. Riikka Laine

Riikka Laine

Nurmijärven kunnan liikuntapäällikkö Antero Lempiö kertoo saaneensa Klaukkalan Tornimäen uusien kuntoportaiden käyttäjiltä jo muutaman soiton portaiden turvalliseen käyttöön liittyen.

Lempiön mukaan yhteydenottoja on tullut etenkin kuntoportaissa ulkoilutettavista koirista.

– Koirien ulkoiluttaminen kuntoportaissa on kielletty, sillä kytkettynä olevat koirat hihnoineen voivat aiheuttaa vaaratilanteita portaissa.

– Portaisiin tulee kyltit, jotka kieltävät koirien tuonnin sinne ja pulkalla sekä pyörällä laskemisen. Emme ole kuitenkaan ehtineet vielä hankkia kylttejä, kun ihmiset ovat oma-alotteisesti ruvenneet käyttämään portaita ennen virallisia avajaisia, Lempiö sanoo.

Lempiön mukaan paikalle on tulossa isompi infotaulu, joka kertoo portaiden pelisäännöt ja hankkeessa mukana olevat yritykset.

Sponsoreiden hankinta on kuitenkin vielä kesken, joten myöskään taulua ei ole vielä päästy työstämään.

Pääsääntönä käyttäjien on kuitenkin hyvä muistaa, että portaita tulee kiivetä oikeasta reunasta ylöspäin.

– Kaide on alhaalta katsottuna vasemmassa reunassa, jotta se on alaspäin tulevien käytettävissä.

Lempiö muistuttaa, että jokainen liikkuu portaissa omalla vastuullaan ja oman kuntonsa mukaan.

Portaiden käyttö on mahdollista myös iltaisin, sillä valaistus lähtee päälle illan hämärtyessä ja poraat on valaistu kello 22 asti.

– Talvikunnossapitoa ei ole, jos tänä keväänä vielä sataa lunta. Eikä sitä tule olemaan tulevinakaan talvina, sillä kunnossapito olisi mahdotonta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kiljavantien onnettomuudella traaginen päätös – kuljettaja kuoli saamiinsa vammoihin
  2. Sääksjärven rantasaunojen vuokraus puhuttaa – kunnan saunat vuokrattiin yksittäiselle yhdistykselle
  3. Poliisilta lisätietoa Kiljavantien onnettomuudesta: auto ajoi mahdollisesti ylinopeutta
  4. Auto katon kautta ympäri – yksi henkilö loukkaantui vakavasti Kiljavantien onnettomuudessa
  5. Keusoten puhelinpalveluissa ruuhkaa – "Alkuhankaluuksilta ei ole vältytty"
  6. "Ajatellaan, että tehdään vain nopeasti joku pieni asia" – Joka vuosi tuhannet työntekijät loukkaantuvat pahasti pudottuaan työtehtävissä, ja siksi työsuojeluviranomainen herättelee alaa valvontahankkeella
  7. Nurmijärvelle hopeaa golfin SM-kisoista
  8. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  9. Älä tilaa siemeniä sokkona netistä – Eksoottinen siemen voi tulla yllättävän kalliksi eikä välttämättä koskaan edes päädy multaan asti
  10. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  11. Kysely: Yli puolet suomalaisista uskoo tieteen ja asiantuntijuuden merkityksen kasvavan koronakriisin jälkeen
  12. Kesäkirppikset alkoivat Rajamäellä – seuraava tapahtuma torstaina
  13. Pääkirjoitus: Keväästä jäi sittenkin positiivinen fiilis
  14. USU: Nuorisotyöttömyys on kaksinkertaistunut korona-aikana – "Luvut ovat olleet todella hälyttäviä"
  15. Ruoka: Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.