Elina, 21, otti henkilökohtaisen valmentajan salitreeniin – näin yhteistyö sujuu

Tuomas Massinen

Elina Heiskanen, 21, tekee selkäliikkeitä vantaalaisella kuntosalilla. Ilmeestä näkee, että liikesarjat alkavat tehota yläselän ongelmiin.

Heiskasen henkilökohtainen valmentaja Sanna Oksanen, 48, elää vahvasti mukana tilanteessa: hän kannustaa suojattiaan ja ohjailee tämän liikeratoja.

Oksanen uskoo motivoinnissa myönteisen palautteen voimaan.

– 9, 10, 11 ja vielä kerran! Tosi hyvin pysyy paketti kasassa, Oksanen kehuu.

Kuntosaliharrastaja Heiskanen palkkasi Oksasen ohjaajakseen muutama viikko sitten, koska koki, ettei pääse omin avuin tavoitteeseensa. Heiskanen uskoi myös, että fysioterapeuttina toiminut kokenut valmentaja pystyy räätälöimään hänelle tehokkaan ohjelman.

– Minulla on ongelmia kroppani kanssa, enkä tiennyt, miten niitä pitäisi itse hoitaa.

Helsinkiläisnaista vaivaavia kehon ongelmia selittävät perimä ja kuormittava katutanssiharrastus.

– Nivelet pettävät ja on lihasheikkoutta, hän kuvaa.

Heiskanen kertoo olevansa erittäin motivoitunut ja haluavansa saada kropan kuntoon. Jos terveysprojektia kuitenkin yrittää edistää yksin, voi väsyneenä tulla heikkoja hetkiä, jotka vesittävät projektia: kuntoilu ja terveellinen ruoka eivät silloin välttämättä maistu.

Näissä tilanteissa henkilökohtaisesta valmentajasta on suuri apu, koska hän voi estää repsahtamisen.

– Lähetän Elinalle ohjeita Whatsappin kautta päivittäin. Jos tulee ongelmia, voin vaikuttaa niihin heti, Oksanen kertoo.

Parivaljakko tapaa toisensa Fit Tammistossa kerran viikossa. Projekti on vasta alussa, eikä Heiskanen vielä tiedä, kuinka pitkään hän aikoo valmentajan kanssa harjoitella.

Heiskanen on kuitenkin jo huomannut voivansa aiempaa paremmin. Ohjatun tunnin lisäksi hän kuntoilee viikoittain itsekseen useita kertoja.

Oksasen mukaan hänen tärkein motivointikeinonsa on "herätellä ihmisiä". Hän motivoi asiakkaitaan kertomalla, miten hän itse onnistui omassa elämänmuutoksessaan.

– Toteutin elämäntaparemontin, laihdutusprojektin, vuosia sitten, joten tiedän, miten tavoitteissa voidaan pysyä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mäntysalon valokuituyhteydet kuntoon – "Koronakevät on opettanut monelle, miten tärkeä varma nettiyhteys on"
  2. Korona vei Nurmijärveltä yli 15 miljoonaa verotuloja – investoinnit tarpeen puolittaa
  3. Työttömien määrä jatkaa hidasta kasvuaan Nurmijärvellä
  4. Lähes tuhat yritystä Keuken tuen piirissä – "Kriisineuvonta alkaa suuntautua myös bisneksien uudelleen suuntaamiseen”
  5. Kylänpään uuden asuinalueen prameat hulevesijärjestelyt puhuttavat – alkuperäiset suunnitelmat muuttuivat hieman
  6. USU: Ruumiinavauksia vähemmän kuin koskaan – Lääkäri: "Tämä on huolestuttava suunta"
  7. Hyvinvointi: Miia Hoisko, 37, omistaa 4 erilaista fillaria – "Yhdellä pyörällä ei pärjää, jos haluaa kehittyä useissa pyöräilylajeissa"
  8. Hyvinvointi: Vea Vainio ja Nella Kaartinen tanssivat metsässä, koska se tekee hyvää keholle ja mielelle – "Puhdistava, rauhoittava kokemus, jossa voi antautua hetkeen"
  9. Tiede: Sotahistoriaan erikoistunut arkeologi Jan Fast, 58, yrittää antaa nimen tuntemattomille sotilaille – "Hienointa olisi ollut vaikka nimi linkkuveitsessä, mutta missään ei ollut mitään viitettä"
  10. Tiede: Tapa, jonka mukaan isä saattaa tyttärensä alttarille, voi tuntua romanttiselta, mutta alkuperäinen ajatus ei sitä ole – "Ei ole perinteitä, joita olisi pakko noudattaa"
  11. Ruoka: Martina, 35, on vieraillut jäätelöyliopistossa Bolognassa ja syönyt alligaattoria Miamissa – "Onnistunut ruokamatka alkaa jo kotoa"
  12. Keusote sai 6,2 miljoonaa euroa valtionapua palvelujen kehittämiseen
  13. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  14. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  15. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Nämä Nurmijärven leikkikentät kannattaa katsastaa – katso kuvat kaikilta leikkikentiltä
  2. Kylänpään uuden asuinalueen prameat hulevesijärjestelyt puhuttavat – alkuperäiset suunnitelmat muuttuivat hieman
  3. Työttömien määrä jatkaa hidasta kasvuaan Nurmijärvellä
  4. Korona vei Nurmijärveltä yli 15 miljoonaa verotuloja – investoinnit tarpeen puolittaa
  5. Yleinen moka parvekelasien pesussa voi pilata koko lopputuloksen – Ammattilainen listasi 5 vältettävää virhettä
  6. Nurmijärven kunta osti ränsistyneen huoltoaseman Kirkonkylän keskustasta 170 000 eurolla
  7. Avoimet puutarhat -tapahtumaan mukaan lähteneessä Pellonreunan puutarhassa ei kitketä eikä kastella – "Helpottaa, kun ei tarvitse noudattaa mitään tiettyä suunnitelmaa"
  8. Kysely: Kaksi kolmesta suomalaisesta tympiintyi asuinkumppaniinsa karanteenin aikana
  9. Isoniitun koulun lähellä pyritään lisäämään liikenneturvallisuutta – urakan tarkoitus valmistua elokuussa
  10. Tuore tutkimus: kauran ja rukiin kuidut jarruttavat lihomista ja maksakin kiittää
  11. Mäntysalon valokuituyhteydet kuntoon – "Koronakevät on opettanut monelle, miten tärkeä varma nettiyhteys on"
  12. Valokuvaamo ja hieroja saman oven takaa – ystävykset tarvitsivat yrityksilleen tilat ja päätyivät yhteisiin: "Työskentelemme vuorotellen"
  13. Nyt on oikea aika pakastaa mansikoita, sillä pääsatokausi on alkanut – Pieneen pakastimeen mansikat kannattaa pilkkoa
  14. Huumeidenkäyttäjien läheisten vertaistukiryhmä aloittaa Klaukkalassa – kokoontuu koko kesän ajan
  15. Lähes tuhat yritystä Keuken tuen piirissä – "Kriisineuvonta alkaa suuntautua myös bisneksien uudelleen suuntaamiseen”

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.