Penkkarirekat ajelulla torstaina – täältä voit bongata Nurmijärven abit

Nurmijärveläisillä on mahdollisuus päästä tällä viikolla aistimaan penkkaritunnelmaa, kun paikalliset lukiot järjestävät penkinpainajaiset torstaina.

Penkkareissa tunnelma on perinteisesti kuin karnevaaleissa, sillä tapahtuma on abiturienteille viimeinen mahdollisuus irroiteilla ennen lukulomaa ja valmistautumista kevään ylioppilaskirjoituksiin.

Kirkonkylällä Nurmijärven Yhteiskoulun lukiossa abeilla on torstaina ensin oman koulun oppilaille suunnattu abishow ja sen jälkeen abiturientit kiertävät koulun luokkia.

Ulosheitto alkaa klo 12. Sitä voi seurata koulun edessä Pratikankujan puolella.

Perinteiselle penkkariajelulle lähdetään koululta n. klo 13. Ensimmäisenä rekat suuntaavat Maaniitun koululle ja sen jälkeen toinen rekka käy Lukkarilla ja toinen Kivenpuiston koululla. Takaisin koululla rekat ovat arviolta n. 13.45.

Klaukkalalaisen Arkadian yhteislyseon abiturientit tekevät hieman pidemmän rekkalenkin, joten myös lähtö tapahtuu vähän aiemmin. Arkadian abit lähtevät penkkariajelulle klo 11.15 Arkadia-hallin parkkipaikalta, (os. Lepsämäntie15). Rekat suuntaavat ensin Urheilupuiston koululle ja Klaukkalan koululle. Noin klo 11.30 rekat pysähtyvät Mäntysalon koululla, n. klo 11.45 Isoniitun koululla, n. klo 12 Syrjälän koululla ja n. klo 12.05 Harjulan koululla. Rekat palaavat Arkadia-hallin parkkipaikalle n. klo 12.15.

Rajamäen lukion penkkaritunnelmaa on mahdollista nähdä koulun pihalla n. klo 12.15 eteenpäin, kun koululla alkaa abien ulosheitto. Abit eivät järjestä virallista penkkariajelua, mutta kiertävät aamun aikana oma-aloitteisesti moikkaamassa lähikoulujen oppilaita.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut