Näkövammaiset ovat helisemässä takseissa: Osa kuljettajista ei osaa kirjoittaa osoitteita navigaattoriin tai puhu suomea – "Näkövammainen ei voi neuvoa kädellä osoittamalla"

Mikko Välimaa

Näkövammaisten liitto vaatii, että taksinkuljettajien pitää jatkossakin läpäistä paikallistuntemusta osoittava koe. Näkövammaisten liitto on huolissaan liikennepalvelulain muuttamista niin, ettei taksinkuljettajien tarvitsisi enää suorittaa koetta.

Liitto katsoo, että kokeen poistaminen vaarantaisi asiakkaiden ja liikenteen turvallisuutta.

Näkövammaisten mukaan taksikyydeissä on jo nyt ongelmia, kun kaikki kuljettajat eivät tunne edes yleisesti tunnettuja paikkoja.

Liitto on saanut palautetta, joka mukaan osa taksinkuljettajista ei ymmärrä suomenkielisiä ohjeita tai suomenkielistä keskustelua. Kaikki kuljettajat eivät osaa myöskään kirjoittaa katujen nimiä navigaattoriin.

– Paikallistuntemus on oleellinen osa luotettavaa taksiliikennettä ja kuljettajan ammattitaitoa, kuten sujuva suomen kielen taitokin, Näkyvammaisten liitto muistuttaa.

Liitto huomauttaa, että asiakas ei voi olla vastuussa siitä, että taksi vie oikeaan paikkaan. Näkövammaisen asiakkaan on mahdotonta neuvoa kuljettajaa samalla tavoin kuin näkevä voi tehdä.

– Näkövammainen ei voi neuvoa kädellä osoittamalla, rakennusten värin tai puiston sijainnin perusteella eikä muulla näkevälle tavallisella tyylillä. Hän neuvoo puhumalla, jolloin puolin ja toisin ymmärtäminen on välttämätöntä.

Takseja koskeva laki on tähän asti vaatinut paikallistuntemuskokeen läpäisyn. Kokeen poistamista kuljettajakandidaateilta on perusteltu korkealla hylkäysprosentilla, mitä pidetään yhtenä syynä taksinkuljettajapulaan.

Liitto katsoo, että taksialan turvallisuus ja yleinen imago kärsivät, jos koe poistetaan.

– (Nyt) käsiteltävänä oleva lakiesitys tulisi heikentämään tilannetta entisestään. Kun kuljettajapulaa helpotetaan sekä hallinnollista taakkaa että taksiyritystoiminnan aloituskustannuksia vähentämällä, riskeerataan samalla asiakas- ja liikenneturvallisuus ja koko taksialan imago, Näkövammaisten liitto suomii.

Liitto esittää, että paikallistuntemuskoetta kehitetään ja täsmennetään nykyisestä.

– Eräs täsmentämisen tapa voisi olla vaatimus paikallistuntemuskokeen suorittamisesta sillä alueella, jossa taksinkuljettaja pääsääntöisesti ajaa. Myös taksiyrittäjän vastuu työnantajana on varmistettava.

Näkövammaisten liitto kritisoi myös lakiesityksen vaikutusarviointia.

– Sitä on arvioitu vain taloudellisten, kansantaloudellisten ja julkisen talouden sekä viranomaisten toiminnan näkökulmista. Arviointia ei ole tehty lainkaan yhteiskunnallisten vaikutusten osalta katsoen asiaa liikenne- ja asiakasturvallisuuden näkökulmasta. Tämä on vakava puute. Näitä ei tule vaarantaa siksi, ettei taksinkuljettajan työ olisi houkuttelevaa eikä myöskään kustannussäästöjen ja hallinnollisen taakan vähentämisen vuoksi.

Edit 15.10, klo 12.58 Jutun keskustelu on suljettu henkilöön käyvän ja loukkaavan kommentoinnin takia. Loukkaavat viestit on poistettu. Toimitus vetoaa keskustelijoihin: Noudattakaa sääntöjä, niiden rikkomisesta kärsivät kaikki keskustelijat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nurmijärven kuntatalous keikahti päälaelleen – miljoonien ylijäämä vaihtumassa yli kahdeksan miljoonan alijäämäksi
  2. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  3. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  4. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  5. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  6. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  7. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  8. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan
  9. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  10. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  11. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  12. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  13. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  14. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  15. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  2. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  3. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  4. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  5. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  6. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  7. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  8. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  9. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  10. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  11. Pääkirjoitus: Kuuluuko lähipalveluiden parantua lähinnä siellä, missä pidetään eniten meteliä?
  12. Missä bussi menee? – Nurmijärven joukkoliikenteen bussien etenemistä voi nyt seurata karttapalvelusta
  13. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  14. Nurmijärven kuntatalous keikahti päälaelleen – miljoonien ylijäämä vaihtumassa yli kahdeksan miljoonan alijäämäksi
  15. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.