Itä-Helsinkiin avautuu Suomen hulppein leffateatteri – teatterikompleksin viereen iso ravintolamaailma

VAPAA-AIKA Yhdeksänsalinen Finnkino Itis on Suomen ensimmäinen IMAX-teatteri.

IMAX-teatterissa on melko jyrkästi nouseva katsomo. Itiksen IMAX on Suomen ensimmäinen. Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

Jyly on korviahuumaava, kun avaruussukkula nousee lentoon kauppakeskus Itiksen uuden elokuvateatterikompleksin kruununjalokivessä eli IMAX-teatterissa.

Yli 300 neliömetrin suuruinen valkokangas täyttää koko seinän. Kun päähän laittaa 3D-lasit, niin toisessa filminpätkässä lentelevän hävittäjälentokoneen etuosa näyttää tunkeutuvan reilusti elokuvasalin puolelle.

– Vuosi sitten tällä kohdalla oli vain monttu ja taivas, Finnkinon toimitusjohtaja Veronica Lindholm sanoo.

Itä-Helsinki on ollut ilman elokuvateatteria liki kymmenen vuotta, sillä kauppakeskuksen yhteydessä ollut Finnkinon Kino 1,2,3 -elokuvateatteri lopetti vuonna 2004. Toinen yrittäjä jatkoi elokuvateatterin toimintaa Kino Itäkeskus -nimellä vielä vuoteen 2009 asti.

Finnkinon Veronica Lindholm ja IMAX-yhtiön Giovanni Dolci 3D-lasit päässään Itiksen IMAX-teatterissa.

Nyt itäisen Helsingin elokuvateatteripuute on korjattu kerralla ja isosti yhdeksänsalisella Finnkino Itiksellä, joka on rakennettu Anttilalta tyhjäksi jääneiden tilojen kohdalle Bulevardi-kauppakäytävän keskivaiheille.

– Olemme oikeastaan etsineet paikkaa elokuvateatterille siitä asti, kun sen pienen kolmisalisen teatterin suljimme.

Aiemmin Finnkino suunnitteli leffateatterikompleksiaan Keskon Itäkeskukseen rakennuttaman Easton-keskuksen yhteyteen, mutta Anttilan konkurssi ja poistuminen Itiksestä avasi uuden mahdollisuuden.

Uuden leffateatterikompleksin lähelle avautuu tai on jo auennut yhteensä kahdeksan uutta ruokapaikkaa. Osa on muistakin kauppakeskuksista tuttuja ketjuravintoloita.

– Ravintoloiden valinnassa merkitystä on sillä, että ne tarjoavat suosittuja ja haluttuja ruokia. Aasialaiset maut ovat suosittuja, siksi siellä on BangCook, italialaista tarjoaa Vapiano. Ja koska hampurilaiset ovat suosittuja, niin The Lucky Bastard sopii mielestämme uuteen ruokamaailmaan, sanoo Itiksen kaupallinen ja operatiivinen johtaja Belinde Bakker

The Lucky Bastard on ollut Itiksessä jo ennestään. Uuden ruokamaailman ravintoloita ovat myös Taco Bell, Fafa's, Salaattiasema, Hanko Sushi ja Arnolds.

Uudessa elokuvateatterissa aukesi Oscar's Bar, josta voi ostaa ruoka-annoksia, juomia sekä myös alkoholijuomia elokuvasaleihin.

Suurin uutuus Finnkino Itiksessä on kuitenkin IMAX-teatterisali, ensimmäinen laatuaan Suomessa.

Salissa on Suomen suurin valkokangas ja kyseisenlainen sali vaatii aivan erityisen korkean tilan, koska valkokankaallakin on korkeutta 14 metriä. Leveyttä valkokankaalla on 24 metrin verran.

IMAX-teattereissa on uuden sukupolven 4K-laserprojektori, kankaalla nähtävässä kuvassa on Finnkinon tiedotteen mukaan tarkempi resoluutio, terävämpi ja kirkkaampi kuva sekä syvempi kontrasti.

Ääntä piisaa sitäkin, sillä kokonaisuuteen kuuluu 12-kanavainen äänijärjestelmä.

Osa IMAX-salissa näytettävistä elokuvista on 3D-elokuvia, siellä on tarkoitus esittää myös tiededokumentteja.

– Liput IMAX-teatteriin maksavat noin viisi euroa enemmän kuin tavalliseen saliin, sarjalipuissa eroa on noin neljä euroa. Eli IMAX-elokuvaa pääsee katsomaan, alennusliput huomioiden, 13–21 eurolla, Finnkinon kaupallinen johtaja Kalle Peltola ilmoittaa.

Uusi Finnkino Itis -elokuvateatteri

Yhdeksän elokuvasalia: IMAX-elokuvateatteri, kaksi erikoissalia ja kuusi klassista salia. Saleissa on yhteensä tuhat istumapaikkaa.

Uuden elokuvateatterin rakentaminen on Finnkinon suurin investointi Kampin Finnkino Tennispalatsin rakentamisen jälkeen. Tennispalatsi aukesi vuonna 1999.

Päivittäinen näytösmäärä Finnkino Itiksessä tulee olemaan noin 45 eri näytöstä päivässä eli yli 300 näytöstä viikossa ja noin 16 000 näytöstä vuodessa. Itiksen elokuvateatteri kasvattaa Finnkinon pääkaupunkiseudun kokonaisesitystarjonnan lähes 100 000 näytökseen vuodessa.

Itiksen elokuvateatterissa tullaan esittämään yli 200 eri elokuvaa vuodessa. Lisäksi esitetään event cinema -näytöksiä Bollywoodista balettiin ja e-sportsista konserttiesityksiin.

Finnkino kuuluu Euroopan suurimpaan elokuvateatteriketjuun Odeon Groupiin, jonka omistaa amerikkalainen, maailman johtava elokuvateatteriketju AMC.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kiljavantien onnettomuudella traaginen päätös – kuljettaja kuoli saamiinsa vammoihin
  2. Sääksjärven rantasaunojen vuokraus puhuttaa – kunnan saunat vuokrattiin yksittäiselle yhdistykselle
  3. Poliisilta lisätietoa Kiljavantien onnettomuudesta: auto ajoi mahdollisesti ylinopeutta
  4. Auto katon kautta ympäri – yksi henkilö loukkaantui vakavasti Kiljavantien onnettomuudessa
  5. Keusoten puhelinpalveluissa ruuhkaa – "Alkuhankaluuksilta ei ole vältytty"
  6. "Ajatellaan, että tehdään vain nopeasti joku pieni asia" – Joka vuosi tuhannet työntekijät loukkaantuvat pahasti pudottuaan työtehtävissä, ja siksi työsuojeluviranomainen herättelee alaa valvontahankkeella
  7. Nurmijärvelle hopeaa golfin SM-kisoista
  8. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  9. Älä tilaa siemeniä sokkona netistä – Eksoottinen siemen voi tulla yllättävän kalliksi eikä välttämättä koskaan edes päädy multaan asti
  10. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  11. Kysely: Yli puolet suomalaisista uskoo tieteen ja asiantuntijuuden merkityksen kasvavan koronakriisin jälkeen
  12. Kesäkirppikset alkoivat Rajamäellä – seuraava tapahtuma torstaina
  13. Pääkirjoitus: Keväästä jäi sittenkin positiivinen fiilis
  14. USU: Nuorisotyöttömyys on kaksinkertaistunut korona-aikana – "Luvut ovat olleet todella hälyttäviä"
  15. Ruoka: Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.