Tuoreista simpukoista rustiikkia sormiruokaa – näillä ohjeilla onnistut!

RUOKA Elävät sinisimpukat ovat halpa ja helppo raaka-aine, kunhan ensin opettelee käyttämään niitä oikein.

Sinisimpukoiden sesonki kestää syyskuusta huhtikuuhun. Tuoreita sinisimpukoita valmistaessa pitää jokaisen yksilön käyttökelpoisuus tarkistaa huolellisesti. Johanna Erjonsalo

Crista Lassfolk-Feodoroff

Sinisimpukoita saa pakastettuina ympäri vuoden, mutta syyskuusta huhtikuuhun niitä on runsaasti tarjolla elävinä. Tuoreet sinisimpukat ovat rakenteeltaan ihanan pehmeitä ja päihittävät pakastesimpukat makunsakin puolesta.

Eläviä sinisimpukoita myydään kauppojen kalatiskeillä yleensä kilon verkkopusseissa.

Koska hävikkiä tulee keskimäärin noin viidennes, on hyvä varata puoli kiloa simpukoita per ruokailija, jos ne ovat aterialla pääruokana. Alkuruoaksi riittää vähempikin määrä.

Tuoreet sinisimpukat ovat herkästi pilaantuvia, joten ostoksille tulisi suunnata aikaisintaan vuorokautta ennen kuin ne on määrä valmistaa. Simpukoita ei saa jättää lämpimään tai tukehduttaa hengiltä, joten ne pitää laittaa jääkaappiin ilmavasti kannettomassa astiassa tai reippaasti rei’itetyssä muovipussissa.

Valmistus aloitetaan tarkistamalla, että simpukka on hengissä, koska ennen aikojaan kuolleita simpukoita ei saa syödä.

Elävän simpukan kuori on yleensä kiinni. Jos kuori on raollaan, kopauta simpukka napakasti vasten pöytää.

Jos kuori ei edelleenkään sulkeudu, heitä simpukka roskiin. Sinne joutavat myös simpukat, joiden kuori on vaurioitunut, sekä simpukat, jotka ovat selvästi muita painavampia.

Poikkeuksellinen paino kielii mutaisuudesta, joka ruokaan päätyessään pilaa koko simpukkasatsin maun.

Seuraavaksi on puhdistamisen vuoro. Se onnistuu, kun tiskialtaan täyttää kylmällä vedellä ja laittaa simpukat veteen likoamaan.

Vedessä simpukoita tulisi pyöritellä muutama minuutti.

Kylmästä vedestä simpukat nostellaan yksi kerrallaan ja harjataan puhtaaksi juuresharjalla.

Pesun lomassa on hyvä hetki poistaa kuorien välistä tursuava ”parta”, jos sieltä sellainen pilkottaa.

Pesun jälkeen on kypsentämisen vuoro.

Nyt puhdistetuista sinisimpukoista tulee varsinaista pikaruokaa, koska ne kypsyvät kovalla lämmöllä kannen alla keitettäessä reilussa viidessä minuutissa.

Nestettä laitetaan sen verran, että simpukat peittyvät noin puoliväliin. Keitinnesteen voi valmistaa mielensä mukaan, koska koulukuntia löytyy joka lähtöön.

Klassisin vaihtoehto keitinnesteeksi taitaa olla valkoviiniliemi, tosin toisten mielestä se on kerma. Myös oluella, siiderillä, tomaattimehulla ja kookosmaidolla on kannattajansa, muiden muassa. Tavallinen kanaliemikin kelpaa hyvin.

Keittämisen aikana kattilaa ravistellaan muutaman kerran, jotta simpukat sekoittuvat.

Simpukat ovat kypsiä syötäviksi, kun ne ovat avautuneet. Ne voi laittaa tarjolle heti tai täyttää ja laittaa vielä uuniin gratinoitumaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lähes tuhat yritystä Keuken tuen piirissä – "Kriisineuvonta alkaa suuntautua myös bisneksien uudelleen suuntaamiseen”
  2. Kylänpään uuden asuinalueen prameat hulevesijärjestelyt puhuttavat – alkuperäiset suunnitelmat muuttuivat hieman
  3. Isoniitun koulun lähellä pyritään lisäämään liikenneturvallisuutta – urakan tarkoitus valmistua elokuussa
  4. Heikkarin tulevaisuus vielä avoinna – kunta tietoinen vuokrasopimuksen irtisanoisen riskeistä
  5. Mäntysalon koulun piha kokee muodonmuutoksen – tulossa uusi koriskenttä, pingispöytä, kuntoiluvälineitä...
  6. Ruoka: Martina, 35, on vieraillut jäätelöyliopistossa Bolognassa ja syönyt alligaattoria Miamissa – "Onnistunut ruokamatka alkaa jo kotoa"
  7. Keusote sai 6,2 miljoonaa euroa valtionapua palvelujen kehittämiseen
  8. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  9. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  10. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  11. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  12. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä
  13. Kysely: Kosketuksia välttelee koronan takia enää alle puolet suomalaisista, myös luottamus asioinnin turvallisuuteen on noussut
  14. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus
  15. Lidlin jakelukeskuksissa kierrätetään kaikki jäte – saivat auditoinnissa korkeimman kierrätysluokituksen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Valokuvaamo ja hieroja saman oven takaa – ystävykset tarvitsivat yrityksilleen tilat ja päätyivät yhteisiin: "Työskentelemme vuorotellen"
  2. Kylänpään uuden asuinalueen prameat hulevesijärjestelyt puhuttavat – alkuperäiset suunnitelmat muuttuivat hieman
  3. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  4. Nyt on oikea aika pakastaa mansikoita, sillä pääsatokausi on alkanut – Pieneen pakastimeen mansikat kannattaa pilkkoa
  5. Nurmijärven kunta osti ränsistyneen huoltoaseman Kirkonkylän keskustasta 170 000 eurolla
  6. Yleinen moka parvekelasien pesussa voi pilata koko lopputuloksen – Ammattilainen listasi 5 vältettävää virhettä
  7. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  8. Isoniitun koulun lähellä pyritään lisäämään liikenneturvallisuutta – urakan tarkoitus valmistua elokuussa
  9. USU: Näin paljon oluen, viinin ja väkevien hinta voi nousta – Alkoholiveron korotus syksyllä hallituksen käsittelyyn
  10. Ympäristötoimialalle hallinnon asiantuntija – vastaa mm. asioiden valmistelusta ja viestinnästä
  11. Mäntysalon koulun piha kokee muodonmuutoksen – tulossa uusi koriskenttä, pingispöytä, kuntoiluvälineitä...
  12. Keusote sai 6,2 miljoonaa euroa valtionapua palvelujen kehittämiseen
  13. Lähes tuhat yritystä Keuken tuen piirissä – "Kriisineuvonta alkaa suuntautua myös bisneksien uudelleen suuntaamiseen”
  14. Porvoonväylän kuolonkolarista lisätietoja – henkilöauton kuljettaja oli vasta 17-vuotias
  15. Lupiineja hävitetään Tiiran rannalta talkoilla – kaikki tervetulleita mukaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.