Susu: Jokamiehenoikeuksien rajoittaminen on vailla perusteita – "Ulkomaalaisista ei ole koitunut sen enempää ongelmia kuin suomalaisistakaan"

Kuvituskuva. Ilpo Kekki

toimitus

Ympäristöministeriön ja Metsähallituksen mukaan viime viikkoina julkisessa keskustelussa ollut ulkomaalaisten jokamiehenoikeuksien rajoittaminen on vailla perusteita.

Asiasta kertoo Sunnuntaisuomalainen.

Esimerkiksi kansallispuistoissa ulkomaalaisista ei ole koitunut sen enempää ongelmia kuin suomalaisistakaan, kerrotaan valtion luontoalueista vastaavasta Metsähallituksen Luontopalveluista Sunnuntaisuomalaiselle.

Näyttöä ongelmista ei löydy myöskään poliisilta.

Jokamiehenoikeuksia ei ole määritelty laissa, joten niistä ei ole erillistä nimikettä poliisin järjestelmissä. Poliisi voi kuitenkin kirjata ilmoitukseen sanan ”jokamiehenoikeus”, jos se liittyy tutkittavaan asiaan. Tällaisia kirjauksia on tehty Sunnuntaisuomalaisen mukaan tänä vuonna 4, viime vuonna 17 ja edellisvuonna 10. Varsinaisina asianimikkeinä tapauksissa on esimerkiksi vahingontekoja, kotirauhan rikkomista ja hallinnan loukkauksia.

Useimmat jokamiehenoikeuksia koskevat ristiriidat liittyvät suomalaisten keskinäisiin kiistoihin ja epäselvyyksiin, kertoo ympäristöministeriön asiantuntija Miliza Malmelin lehdelle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.