Kuka selvittää lähes 30 miljoonaa joulukorttia? – Posti palkkaa yli 3 000 uutta työntekijää

Jari Pietiläinen

Posti aikoo palkata joulusesonkia varten yli 3 000 työntekijää, jotta joulukortit ja -paketit saadaan perille kunnialla.

Verkkokauppa kasvaa ja joulusesongin alku aikaistuu vuosi vuodelta verkkokaupan kansainvälisten sesonkimyyntien myötä.

Jouluntekijöitä tarvitaan muun muassa pakettien ja joulutervehdysten lajitteluun, jakeluun ja kuljetukseen sekä Postin palvelupisteisiin ja asiakaspalveluun. Sesonkityössä edellytetään pääsääntöisesti 18 vuoden ikää ja suomen kielen osaamista.

Sesonkityö on suosittua etenkin opiskelijoiden keskuudessa, sillä työvuoroissa on valinnanvaraa. Pääsääntöisesti työsuhteet sijoittuvat marras-joulukuulle. Posti on monelle nuorelle ensimmäinen työpaikka ja joulutyö perinne, johon palataan vuosittain.

– Lähetysmäärät moninkertaistuvat jouluviikkoina, ja jouluapulaisten työpanos on todella tärkeä. Kaikkien postilaisten yhteinen tavoite on auttaa asiakkaitamme sujuvissa jouluvalmisteluissa ja jouluilon välittämisessä. Annamme tehtäviin hyvän perehdytyksen ja tiimin tuen, kertoo Ville Hakala Postin rekrytoinnista.

Viime vuonna vilkas joulun verkkokauppa kasvatti Postin vuoden pakettivolyymin yli 37 miljoonaan pakettiin. Pakettivolyymi lisääntyi yhdeksän prosenttia edellisestä vuodesta ja verkkokauppapakettien määrä kasvoi yli 15 prosenttia.

Suosituin tapa vastaanottaa verkkokauppaostoksia on Postin pakettiautomaatti, jonka voi saada myös omaan taloyhtiöön.

Henkilökohtainen, käsin kirjoitettu joulutervehdys kuuluu miljoonien suomalaisten jouluperinteisiin. Suomessa lähetettiin viime jouluna yli 26 miljoonaa joulukorttia. Postin jouluntekijöitä työllistyy runsaasti joulukorttien lajitteluun ja jakelutyöhön.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  2. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  3. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  4. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  5. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  6. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  7. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  8. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan
  9. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  10. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  11. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  12. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  13. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  14. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  15. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.