Kolmen lapsen uraäiti: "En tunne huonoa omaatuntoa siitä, että turvaudun valmisruokiin"

RUOKA Lihatalon markkinointijohtaja Anne Terimo hyödyntää arkisia havaintojaan työssään. Hän tietää omasta kokemuksesta, että lapsiperheessä ruoka on saatava nopeasti pöytään.

Anne Terimo on uraäiti, joka turvautuu arjessaan hyvällä omalla tunnolla valmisruokiin. Tyttäret Oona, 3, ja Ella, 6, saavat auttaa keittiössä.- Jotain teemme aina itsekin, joten lapset saavat ruokaan muutakin tuntumaa kuin syömisen, Terimo sanoo. Crista Lassfolk-Feodoroff

Crista Lassfolk-Feodoroff

Kun kolmen lapsen äiti Anne Terimo oli vielä sinkku, hän selvisi ruokakaupassa noin kahdellakymmenellä eurolla.

Nykyään perheen ruokamenot ovat reippaasti yli tonnin kuussa.

– Milloinkohan viimeksi olen maksanut alle satasen ruokakaupassa, en edes muista, Terimo naurahtaa.

– Ostan paljon puolivalmisteita ja valmisruokia, koska arkisin ruoka on saatava pöytään mieluiten vartissa.

Hänen pyrkimyksensä on tehdä aterialle aina jotain myös itse. Käytännössä se voi tarkoittaa vaikkapa valmislihapullia ja kotitekoista perunamuusia.

Lapset saavat halutessaan osallistua perunoiden pilkkomiseen ja kuorimiseen.

– On tärkeää huolehtia siitä, että lapset saavat ruokaan muutakin tuntumaa kuin syömisen, Terimo sanoo.

– Otan kuitenkin oikopolkuja surutta. Yhtään en tunne huonoa omaatuntoa siitä, että turvaudun valmisruokiin.

Eineksistä hän ei puhu, koska kokee nimen olevan leimallinen. Usein ajatellaan, että valmisruoka on epäterveellistä. Tätä käsitystä Anne Terimo pyrkii korjaamaan työssään HK:n markkinointijohtajana.

– Valmisruoat ovat mainettaan parempia. Yksi sinnikäs harhaluulo on, että valmisruoka on kovin suolaista. Ei se ole, ja miksi olisikaan? Terimo kysyy.

– Kuluttaja voi myös luottaa siihen, että käytetyt lisäaineet ovat turvallisia eikä niitä käytetä turhaan.

Koska ruokavalmistajat seuraavat tarkkaan kuluttajien toiveita, pyritään valikoimilla vastaamaan kysyntään.

Nykyään kaupasta saa kotiruokaa vastaavia valmisruokia, mutta myös ravintola-annoksia jäljitteleviä tuotteita.

– Meillä on esimerkiksi paistamista vaille valmis pihvi, jossa on mukana tryffelivoi, Terimo kertoo.

– Valmisruokien hintahaitari venyy halpatuotteista hintaviin, koska kysyntää on molemmille.

Niin työssään kuin arjessaankin hän on saanut huomata, kuinka lapsiperheessä pyöritetään samoja ruokia.

Kun takana on pitkä päivä, ei nälkäinen perhe ole otollinen kohde uusille kokeiluille.

– Makkarakeittoa, makaronilaatikkoa, kanapastaa, spagettia. Noin kymmenen eri ruokalajia pyörii listallamme, Terimo laskee.

– Viikonloppuisin sitten kokkaillaan pidemmän kaavan mukaan. Onnekseni mieheni on innokas ja taitava ruoanlaittaja.

Varsinaisten aterioiden ohella välipalat tuottavat usein päänvaivaa. Se näkyy myös markkinoilla: välipalavalmisteiden myynti on kasvanut vuoden alusta noin neljänneksen.

– Varmaan kaikille tulee ensin mieleen mikropitsa, mutta nykyään on tarjolla paljon muutakin, Terimo sanoo.

Toinen yllättävä luku on 1–2 hengen kotitalouksien määrä: niitä on Suomessa jo noin 75 prosenttia.

Pienet kotitaloudet keräävät ostoskärryynsä eri valmistuotteita kuin lapsiperheet, mutta yhtäläisyyksiäkin löytyy.

Vaikka kasvisruoka on mediassa esillä korostetusti, lihansyönti kasvaa jatkuvasti. Poikkeuksena on porsaanliha, jota Suomessa syödään entistä vähemmän.

– Ruoka kiinnostaa ihmisiä ehkä enemmän kuin koskaan. Silti vaikuttaa siltä, että valtaosa haluaa päästä mahdollisimman vähällä, Terimo sanoo.

– Meillä ainakin vartin odotus on nälkäiselle perheelle jo paljon. Kyllä siinä nopeus menee muun ohi.

HK:n Sinisellä

1950-luku: Helsingin Kauppiaat Oy valmisti ensimmäiset lenkkimakkaransa jo 50-luvun lopussa. Makkarat valmistettiin luonnonsuoleen käsityönä, mikä teki valmistuksesta hidasta ja kallista. Lenkkimakkaran kilohinta oli korkeampi kuin täyslihan: lenkki ei vielä ollut joka kodin perusruokaa.

1960-luku: Vielä 1960-luvun alussa jokaisen lenkkimakkaran päähän sidottiin käsin alumiininen sinetti, joka kertoi tuotteen nimen. Vuonna 1963 käyttöön otetun Naturin-kuoren myötä siirryttiin koneellisesti kiinnitettäviin niitteihin ja alumiinisinetit poistuivat käytöstä. Mutta koska elintarvikeasetus vaati yhä tuotteeseen tiedon makkaran laadusta, kuoren sisäpintaan painettiin sana "lenkkimakkara" sinisellä, mustikoista saadulla värillä.

1970-luku: Maaltamuuton hurjimpina aikoina 1970-luvun taitteessa Sinisen Lenkin kysyntä kasvoi voimakkaasti – se alkoi olla jo käsite. Menekkiä lisäsi entisestään parantunut säilyvyys, kun tuotannossa siirryttiin hygieenisempiin vakuumipakkauksiin. Niiden myötä myös kuoren sininen painatus poistui ja sen tilalle painettiin uuteen pakkaukseen sana ”Sininen”.

Sinistä Lenkkiä ostetaan HK:n mukaan päivittäin 48 000 pakkausta.

Lähde: HK Scan

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Pistävä haju sai Schenkerin työntekijän varuilleen – evakuoi heti henkilökunnan
  2. Mäntysalon valokuituyhteydet kuntoon – "Koronakevät on opettanut monelle, miten tärkeä varma nettiyhteys on"
  3. Korona vei Nurmijärveltä yli 15 miljoonaa verotuloja – investoinnit tarpeen puolittaa
  4. Työttömien määrä jatkaa hidasta kasvuaan Nurmijärvellä
  5. Lähes tuhat yritystä Keuken tuen piirissä – "Kriisineuvonta alkaa suuntautua myös bisneksien uudelleen suuntaamiseen”
  6. Vedenjakelu keskeytyy kahdeksaksi tunniksi Kiertotiellä
  7. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  8. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  9. Tukes selvittää Helsingin kaupunginteatterin räjähdystä – Alalla pelätään, että vastaavia onnettomuuksia voi sattua muuallakin
  10. HSL-sovelluksessa voi maksaa lippuja nyt myös Pivolla
  11. Älä päästä koiraa sinileväiseen veteen – Näin tunnistat hengenvaarallisen myrkytyksen
  12. USU: Ruumiinavauksia vähemmän kuin koskaan – Lääkäri: "Tämä on huolestuttava suunta"
  13. Hyvinvointi: Miia Hoisko, 37, omistaa 4 erilaista fillaria – "Yhdellä pyörällä ei pärjää, jos haluaa kehittyä useissa pyöräilylajeissa"
  14. Hyvinvointi: Vea Vainio ja Nella Kaartinen tanssivat metsässä, koska se tekee hyvää keholle ja mielelle – "Puhdistava, rauhoittava kokemus, jossa voi antautua hetkeen"
  15. Tiede: Sotahistoriaan erikoistunut arkeologi Jan Fast, 58, yrittää antaa nimen tuntemattomille sotilaille – "Hienointa olisi ollut vaikka nimi linkkuveitsessä, mutta missään ei ollut mitään viitettä"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Pistävä haju sai Schenkerin työntekijän varuilleen – evakuoi heti henkilökunnan
  2. Korona vei Nurmijärveltä yli 15 miljoonaa verotuloja – investoinnit tarpeen puolittaa
  3. Tukes selvittää Helsingin kaupunginteatterin räjähdystä – Alalla pelätään, että vastaavia onnettomuuksia voi sattua muuallakin
  4. Mäntysalon valokuituyhteydet kuntoon – "Koronakevät on opettanut monelle, miten tärkeä varma nettiyhteys on"
  5. Keusote sai 6,2 miljoonaa euroa valtionapua palvelujen kehittämiseen
  6. Vedenjakelu keskeytyy kahdeksaksi tunniksi Kiertotiellä
  7. USU: Ruumiinavauksia vähemmän kuin koskaan – Lääkäri: "Tämä on huolestuttava suunta"
  8. Huumeidenkäyttäjien läheisten vertaistukiryhmä aloittaa Klaukkalassa – kokoontuu koko kesän ajan
  9. Juttua päivitetty: Vantaan poliisioperaatio ohi, kohdehenkilö otettu kiinni – Liittyi "hengen ja terveyden suojaamiseen"
  10. Nurmijärven kunta osti ränsistyneen huoltoaseman Kirkonkylän keskustasta 170 000 eurolla
  11. Työttömien määrä jatkaa hidasta kasvuaan Nurmijärvellä
  12. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  13. Kylänpään uuden asuinalueen prameat hulevesijärjestelyt puhuttavat – alkuperäiset suunnitelmat muuttuivat hieman
  14. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  15. Nämä Nurmijärven leikkikentät kannattaa katsastaa – katso kuvat kaikilta leikkikentiltä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.