"Muistisairaus ei ole häpeä" – Maire Virkille diagnoosi omasta tilasta oli helpotus, nyt hän kannustaa muita avoimuuteen

MUISTI Kun muisti alkaa pätkiä, kannattaa etsiä apua.

Muistiluotsi Pia Niiranen jakoi Klaukkalan Muistikahvilassa syksyyn liittyviä kortteja, joiden pohjalta syntyi iloista keskustelua. Riitta Ketola

Riitta Ketola

Muistiongelmista kärsiville on Nurmijärvellä ollut jo jonkun aikaa tarjolla kohtaamispaikkoja. Osa on lähtenyt mukaan vapaaehtoisena toimintaa pyörittämään, vaikka oma muisti olisikin vielä kunnossa.

Yksi heistä on Maire Virkki Oltuaan jonkun aikaa vapaaehtoistyössä hän totesi, että hänellä voisi olla syytä selvittää oma tilanne muistin suhteen.

– Äidillä ja hänen sisaruksillaan oli muistisairauksia ja kuulin, että sairaus voi olla perinnöllinen, kertoo 76-vuotias Maire Virkki.

Hän kävi tutkimuksissa ja pari vuotta sitten magneettikuvauksessa.

– Siellä todettiin, että minulla on alkava muistisairaus.

Tiedon saaminen oli Virkin mielestä helpotus. Oireita hänellä ei ole vielä paljoakaan ollut, sillä hän sai tammikuussa lääkityksen.

– Olen halunnut kertoa asiasta avoimesti, jotta ihmiset ymmärtäisivät hakeutua tutkimuksiin ja saisivat ajoissa apua.

– Haluan myös poistaa sitä ajatusta, että muistisairaus olisi häpeä. Ei sairaudelle voi mitään, kertoo yrittäjänä työuransa tehnyt Virkki.

Maire Virkki on iloinnut siitä, että Muistikahvilassa ja muistiyhdistyksen muissa kokoontumisissa eri puolella Nurmijärveä on ollut entistä enemmän ihmsiä.

Tästä iloitsee myös Pia Niiranen, yksi Uudenmaan Muistiluotsin työntekijöistä.

– On hyvä hakea apua, jos epäilee omaa muistiaan tai läheiset huomaavat arjen toimissa tapahtuneen muutoksia, joita eivät selitä esimerkiksi stressi tai huonosti nukutut yöt.

Mikäli vaikkapa kahvinkeitto alkaa tuottaa ongelmia tai ei muista mihin oli autolla ajamassa, on syytä hakea apua.

– Henkilöä haastatellaan ja tehdään esimerkiksi laboratoriotutkimuksia sekä tarvittaessa lisätutkimuksia.

Muistiongelmien lisäksi sairauteen saattaa kuulua persoonallisuuden muutoksia.

Eteneviä muistisairauksien muotoja on monia ja samalla henkilöllä voi olla kahtakin erilaista sairautta.

Yksi yleisimmistä on Alzheimerin tauti, johon voi saada apua lääkityksellä.

– Lääkitys ei paranna muistia, mutta hidastaa taudin etenemistä ja lisää toimintakykyä. Hyviä hetkiä tulee lisää taudin alkuvaiheeseen.

– Joskus avuksi voi sopia fysio- tai puheterapia sekä muita kuntouttavia toimintoja.

Pia Niiranen muistuttaa siitä, että sairautta on turha hävetä.

– Sairaus on surullinen asia ja voi olla kriisi koko perheelle. Tarjolla on kuitenkin tukea muuttuvassa elämäntilanteessa niin sairastuneelle itselleen kuin hänen läheisilleenkin.

Muistisairaus ei vie ihmisarvoa eikä tunteita.”

– Jokaisella muistisairaalla on omat tarpeet ja eletty elämä, jota voi jatkaa mahdollisimman pitkään omannäköisenä.

Omaisten ja ystävien osuus on Pia Niirasen mukaan tärkeä, mutta kaikki eivät osaa kohdata muistisairasta.

Monesta pulmasta päästään jo sillä, että sairastuneeseen suhtaudutaan kunnioittavasti.

Muistisairaus ei vie ihmisarvoa eikä tunteita.

– Muistisairaan ihmisen ja hänen läheisensä kannattaa tulla tutustumaan toimintaamme.

– Apua saa, jos sitä uskaltaa pyytää. Läheisetkin voivat ottaa selvää millaista toimintaa on tarjolla.

Toimintaa Nurmijärvellä

Muistikahvilat kokoontuvat kirkonkylässä, Klaukkalassa, Rajamäellä ja Röykässä.

Muistitreeni- ja vertaistukiryhmät tapaavat kirkonkylässä ja Klaukkalassa.

Liikuntaryhmä on Klaukkalassa.

Kaikki kokoontumiset ovat noin kerran kuukaudessa.

Lisätiedot: www.uudenmaanmuistiluotsi.fi, muistiohjaaja Pia Niiranen p. 040 739 5146, pia.niiranen@espoonmuisti.fi, muistiohjaaja Laura Närhi p. 040 136 7977, laura.narhi@espoonmuisti.fi, www.muistiliitto.fi, Keski-Uudenmaan Muistiyhdistys pj. Terhikki Koskinen p. 040 549 1046.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Missä bussi menee? – Nurmijärven joukkoliikenteen bussien etenemistä voi nyt seurata karttapalvelusta
  2. Nurmijärvi myy tai vuokraa 26 omakotitonttia Kylänpäästä – hakuaika alkaa pian
  3. Lepsämäntielle suunnitteilla neljät liikennevalot lisää – asukkaiden toivomia kiertoliittymiä ei tulossa
  4. Rajamäelle superkoulu tai uusi Rajakaari? Rajamäen koulukampuksesta neljä vaihtoehtoa
  5. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  6. Pääkirjoitus: Kuuluuko lähipalveluiden parantua lähinnä siellä, missä pidetään eniten meteliä?
  7. Omat rahat: Osakesijoittaja Sampo Arola, 37, tavoittelee taloudellista riippumattomuutta huonosta viime vuodesta ja koronasta huolimatta – "Nyt pidän töitäni mielekkäinä, mutta saatan nähdä asian eri tavalla kymmenen vuoden kuluttua"
  8. Mielipide: Ei liikennevaloille – kyllä liikenneympyröille Lepsämäntielle!
  9. Tietty raja-arvo ei ylittynyt kertaakaan – ilmanlaatu parani pk-seudulla
  10. Posti ei kertonut asiakkaille, ettei muuttoilmoituksen henkilötietoja ole pakko antaa mainostajille, sai 100 000 euron seuraamusmaksun – Kaksi muutakin yritystä joutuu maksamaan tietosuojalain rikkomisesta, syynä muun muassa raskausutelut työnhakijoilta
  11. Vapise, Sandstorm, kohta parvekkeilla soi Suvivirsi
  12. Pikkulapsiperheiden määrä väheni liki viidenneksellä kymmenessä vuodessa
  13. Sadan metrin jono Suomenlinnan lauttaan – "Ollaan kuitenkin aika kaukana lautan maksimimatkustajamäärästä"
  14. Hypo: Korona romahdutti asuntokaupan ja seurauksena voi olla hintojen nousu tulevina vuosina
  15. Nurmijärven kunta ei järjestä puistoruokailua – aloite tyrmättiin valtuustossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.