Rajamäen alkuluokat puhuttavat vanhempia – Metsolaan tulossa viisi ryhmää, koululle kaksi

Alkuluokat: Rajamäen alkuluokkajärjestelyt ovat aiheuttaneet keskustelua.

Riikka Jokinen

Rajamäen tulevat alkuluokkajärjestelyt ovat aiheuttaneet keskustelua sen jälkeen, kun Nurmijärven Uutiset kertoi (NU 26.2.), että Kylänpään alueelle valmistuva Metsolan päiväkoti otetaan alkuluokkien käyttöön.

Rajamäen koulun vs. rehtori Katri Kangas-Pusa ja Toivojentien päiväkodin johtaja Kirsi Suomela-Inkeri kertovat nyt, että Rajamäen koulun tulevista alkuluokista viisi ryhmää sijoittuu Metsolan päiväkodin tiloihin ja kaksi ryhmää Rajamäen koulun tiloihin. Alkuluokissa opiskelevat esiopetusikäiset ja 1. vuosiluokan oppilaat.

Rajamäellä on jo entuudestaan alkuluokkatoimintaa Länsikaaren koulussa, jossa alkuluokat aloittivat syksyllä 2019.

– Kaikki alkuluokat eivät yksinkertaisesti mahdu samaan paikkaan. Lasten sijoittelussa pyritään huomioimaan asuinpaikka ja sisarukset, Kangas-Pusa ja Suomela-Inkeri selventävät Rajamäen koulun alkuluokkien sijoittelua.

Alkuluokat aloittavat toimintansa lukuvuoden 2020–2021 alkaessa elokuussa. Koska Metsolan päiväkodin tilat valmistuvat tämän hetken arvion mukaan ensi tammikuun alussa, Metsolaan muuttavat ryhmät aloittavat toimintavuoden syksyllä Toivojentien päiväkodin tiloissa. Ryhmät siirtyvät Metsolan päiväkodin tiloihin niiden valmistuttua.

Rajamäen koulun tiloihin tulevat kaksi ryhmää aloittavat elokuussa Rajamäen koulun tiloissa.

Kangas-Pusa ja Suomela-Inkeri muistuttavat, että kaikki tulevat Rajamäen koulun ekaluokkalaiset ovat tähän asti olleet esiopetuksessa Toivojentiellä. Metsolan päiväkoti rakentuu korvaamaan nimenomaan Toivojentien esiopetuksen tiloja.

– Suurin osa tulevista ekaluokkalaisista jatkaa esiopetusvuodesta tutuissa Toivojentien taloissa syksyn ajan. Myös uudet esioppilaat aloittavat syksyllä Toivojentiellä ja siirtyvät Metsolaan sen valmistuttua.

– Metsolan uudet ja innostavat tilat sekä hyvät ulkoilumahdollisuudet ovat lapsen näkökulmasta varmasti mukava ja oppimiseen innostava asia, he kertovat.

Rajamäen koulun tiloissa aloittavat alkuluokkalaiset käyvät samoissa tiloissa koko alakoulunsa. Metsolan päiväkodin tiloissa opiskelevat lapset siirtyvät tämän hetken tietojen mukaan Rajamäen koulun tiloihin, kun he menevät toiselle luokalle.

Rajamäkeläisvanhemmille piti järjestää alkuluokista työpajailta maaliskuussa, mutta se peruuntui koronatilanteen takia.

– Vanhemmille on tulossa infovideo alkuluokasta lähiaikoina. Tiedotamme tästä Wilman kautta ja videon julkaisun jälkeen on mahdollisuus kysyä vielä lisää aiheesta, rehtori ja päiväkodin johtaja kertovat.

Sekä Kangas-Pusa että Suomela-Inkeri muistuttavat, että alkuluokassa erityisesti ekaluokkalaiset saavat vahvempaa tukea kasvuunsa ja oppimiseensa kuin tähän asti.

– Esimerkiksi meillä Rajamäellä ensimmäisellä luokalla voi olla 25 oppilasta yhden opettajan kanssa. Ohjaajan ja erityisopettajan tukea on saatavilla muutamia tunteja viikossa. Alkuluokassa ensi lukuvuonna noin 30 lapsen (puolet ekaluokkalaisia ja puolet eskareita) ryhmässä työskentelee luokanopettaja, varhaiskasvatuksen opettaja ja lastenhoitaja/koulunkäynnin ohjaaja.

– Tavoite on, että samat aikuiset työskentelevät lapsen kanssa esiopetusvuoden ja ensimmäisen luokan, mikä tukee lapsen kasvua ja oppimista, he kertovat.

Rajamäen alkuluokissa jokaisella ryhmällä tulee olemaan myös useampia tiloja käytössään, mikä on oppimisen kannalta myönteinen muutos.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.