Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Olympiastadion joutui kohun keskelle – nyt ovat vaarassa myös avajaiset ja jättikonsertit

Helsingin kaupungille ja valtiolle on tuossa reilut 100 miljoonaa ennakoitua suurempi lasku Olympiastadionin remontista. Ylen MOT-ohjelma raportoi työmaalla alihankkijoiden tekemistä työehtorikkomuksista ja työntekijöiden uhkailusta.

Lisäksi koronavirus uhkaa elokuun avajaisia ja tulevia jättikonsertteja.

Stadion-säätiö on pettynyt siihen, että pääurakoitsija Skanskan jotkut alihankkijat ovat kohdelleet työntekijöitään epäasiallisesti.

– Olemme edellyttäneet, että kaikki pääurakoitsijan alihankkijat huolehtivat työantajavelvoitteista, säätiö toteaa kannanotossaan.

Skanska on jo aiemmin selvittänyt Rakennusliiton kanssa tietoonsa tulleet palkkaepäselvyydet. Nyt Skanska tekee jatkoselvityksen.

– Käymme palkka-asiat uudelleen läpi, Skanska Oy:n työsuhdepäällikkö Anu Aspiala lupaa.

Yhtiö on myös tehnyt uhkailuepäilyistä tutkintapyynnön poliisille.

Stadionin työmaalla on ollut 5 500 työntekijää. Skanskaan nähden suorassa sopimussuhteessa on ollut 280–300 alihankkijaa ja tavarantoimittajaa.

Helsingin päättäjät ottavat kustannusarvion pettämisen tyynesti.

– Ylittymisen syyt ovat aika selkeät. Perusparannuksesta päätettiin 2014, eikä budjettia sidottu indeksiin. Rakennusalan kustannukset ovat nousseet merkittävästi hankkeen aikana, SDP:n valtuustoryhmän johtaja Eveliina Heinäluoma sanoo.

Remontissa on tullut myös esiin paljon odottamattomia asioita. Kokoomuksen valtuustoryhmän vetäjä Daniel Sazonov kertoo, että kustannuksia on seurattu pitkin matkaa.

– Ne on kussakin vaiheessa hyväksytty yhdessä valtion kanssa, hän sanoo.

Suurimmissa valtuustoryhmissä ei ole vahvoja intohimoja erityistilintarkastuksen teettämiseen, vaikka elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) on sellaisen jo tilannut.

– Olemme mielestäni saaneet asiallisen selvityksen kustannusnousun syistä, vasemmistoliiton ryhmänjohtaja Anna Vuorjoki toteaa.

– On kuitenkin tärkeää, että rahoitussopimuksen mukaan kustannukset edelleen jaetaan tasan valtion ja kaupungin välillä.

Remonttiylitykset eivät poliitikkojen mukaan rapauta Helsingin taloutta.

– Se ei ole pois käyttöbudjetista, kuten kouluilta tai terveydenhoidosta, RKP:n Björn Månsson muistuttaa.

Ryhmänjohtajat tähdentävät, että työmaalla tapahtuneisiin rikkomuksiin on puututtava.

– Epäselvyydet ja epäkohdat on selvitettävä, Reetta Vanhanen (vihr.) vaatii.

Olympiastadionin johtajan Ari Kuokkasen mukaan tulevat viikot ratkaisevat, miten avajaisten ja muiden tapahtumien käy.