Nurmijärven kunta aloittaa yt-neuvottelut – "Kunta tarvitsee uudenlaisia palveluita"

Kunnan työntekijöillä on mahdollisuus avustaa mm. sote-puolen tehtävissä. Kuvituskuva. Antti Aho

Riikka Laine

Nurmijärven kunta aikoo aloittaa lomautuksiin ja tehtävämuutoksiin tähtäävät yhteistoimintaneuvottelut pääsiäisen jälkeen.

Kunnanhallitus päätti maanantaina, että kunnassa aloitetaan välittömästi yht-neuvotteluiden valmistelu.

Kunnan tiistaisen tiedotteen mukaan neuvotteluaika on enintään kaksi viikkoa. Kunta tiedottaa lomautettavien määrästä ja muista neuvotteluissa käsitellyistä asioista neuvottelujen päätyttyä.

– Arvioimme tilannetta jatkuvasti seuraamalla henkilöstömäärän riittävyyttä ja palvelutarpeiden muutoksia. Lomautuksiin ei ryhdytä, mikäli epidemiatilanteen muuttuessa niihin ei ole tarvetta, kunnanjohtaja Outi Mäkelä kertoo kunnan tiedotteessa.

Mäkelän mukaan kunnassa työskentely on muuttunut poikkeuksellisen epidemiatilanteen vuoksi. Kunnan toimialojen ja liikelaitosten palvelutoiminta ja henkilöstön työskentelyä on sopeutettu viime viikkojen ajan koronaepidemian edetessä ja maan poikkeusolojen edellyttämällä tavalla.

– Kunnan työntekijöille on myös avattu mahdollisuus tehdä sijaisuuksia sosiaali- ja terveyspuolen tehtävissä Keusotessa.

Outi Mäkelän ja henkilöstöjohtaja Leena Ojalan allekirjoittamassa tiedotteessa muistutetaan, että koronaepidemian vuoksi poikkeusolot jatkuvat maan hallituksen päätöksellä ainakin 13.5.2020 saakka. Tämän hetken tilannearvion mukaan on mahdollista, että epidemia jatkuu kesä-heinäkuulle asti.

– Tilanne on hyvin haasteellinen ja vaatii vielä paljon kaikkien voimavaroja. Viime viikkoina on vaadittu joustavuutta ja kärsivällisyyttä koko henkilöstöltä. Kunnan henkilöstön työtilanne vaihtelee eri tehtävissä ja yksiköissä. Epidemiatilanteen vuoksi kuntalaiset myös tarvitsevat uudenlaisia palveluita, joita kunnan työntekijät voivat siirtyä tekemään. Esimerkiksi voin mainita iäkkäiden kuntalaisten kauppa-avun ja heidän arkensa tukemisen sekä työtehtävät sosiaali- ja terveyspalveluissa, Mäkelä sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut