Itä-Uudenmaan poliisi tiedottaa, että varhain aamulla eli 3. huhtikuuta noin kello 6.25 Porvoon Helsingintiellä tapahtui kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus. Itä-Uudenmaan poliisin partioiden lisäksi paikalla oli myös pelastuslaitoksen yksiköitä. Onnettomuus tapahtui osallisena olleen henkilöauton kuljettajan lähtiessä ohittamaan edellään ajanutta kuorma-autoa ja törmättyään ohitustilanteessa vastaantulevaan autoon. Ohittamaan lähteneessä ajoneuvossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Heistä kumpikaan ei saanut onnettomuudessa vakavia vammoja. Onnettomuudessa menehtyi vastaantulevalla kaistalla ajaneen ajoneuvon kuljettajana ollut 60-vuotias mies.