Rajamäen neuvolatoiminnan jatkuminen Rajamäen terveysaseman tiloissa on herättänyt epäselvyyttä, kun Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä tiedotti tiistaina keskittävänsä valtaosan terveysaseman palveluista koronaepidemian ajaksi muualle.
Keusoten johtaja Pirjo Laitinen-Parkkonen kuitenkin vahvistaa, että Rajamäen neuvola jatkaa toimintaansa tutuissa tiloissa.
Keusote kertoi jo aiemmin tiedotteessaan, että kaikissa alueen neuvoloissa keskitytään toistaiseksi raskaana olevien ja alle 1-vuotiaiden tarkastuksiin sekä seurantaa tarvitseviin asiakkaisiin. Toistaiseksi neuvolan työntekijät eivät tee kotikäyntejä asiakkaiden koteihin, vaan palvelu tarjotaan neuvoloissa.
Avoin neuvola ja Neuvola Chat jatkuvat.
Jo varattuja leikki-ikäisten neuvola-aikoja perutaan vain, jos on tarve perua esim. henkilöstön riittävyyden vuoksi.
Perhevalmennukset ja muut ryhmät perutaan 31.5. asti.
Ehkäisyneuvoloissa toiminta jatkuu toistaiseksi mahdollisuuksien mukaan normaalisti.