Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nurmijärvi hyvittää perheille päivähoitomaksut korona-ajalta

Nurmijärvi aikoo hyvittää varhaiskasvatuksen asiakasmaksut mahdollisesti jopa heinäkuun loppuun asti kaikille niille nurmijärveläisperheille, jotka ovat ottaneet lapsensa kunnallisesta päiväkodista kotihoitoon.

Kunta ilmoitti jo aiemmin, että koronavirustilanteen takia kotihoitoon lapsensa ottaneet perheet voivat hakea asiakasmaksuihin hyvitystä 16.3.–13.4. välisen ajan.

Viime torstaina kokoontunut sivistyslautakunta päätti, että varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja hyvitetään 13. huhtikuuta jälkeenkin toukokuun loppuun asti, mikäli valmiuslain voimassaolo jatkuu. Tällä hetkellä tiedossa on, että maksuhyvitys myönnetään ainakin 13. toukokuuta asti, sillä hallitus päätti maanantaina pidentää valmiuslain voimassaoloa kuukaudella.

Jo viime marraskuussa sivistyslautakunta päätti, että varhaiskasvatuksen asiakasmaksut hyvitetään myös kesä–heinäkuussa niille perheille, jotka sitoutuvat ennalta ilmoitetusti pitämään lapsensa pois varhaiskasvatuksesta yhtäjaksoisesti 1.6.–31.7.2020 välisen ajan. Näin ollen vanhemmat voivat saada asiakasmaksuihin hyvitystä heinäkuun loppuun asti, mikäli poikkeustilanne varhaiskasvatuksessa jatkuu pitkään.

Maksuvapautta anotaan Päikyn kautta. Kyseiseltä ajalta ei makseta kotihoidontukea eikä tuen kuntalisää

Toukokuun loppuun asti voimassa oleva maksuhyvitys koskee sekä yksittäisiä päiviä että pidempää poissaoloa. Poissaolon ajalta ei makseta kotihoidon tukea eikä sen kuntalisää.

Sekä Nurmijärven kunta että hallitus ovat kannustaneet perheitä pitämään lapsensa kotihoidossa poikkeusolojen ajan vaikka päiväkodit ovatkin avoinna.

Viime viikon tiistaina lapsia oli kunnallisessa päivähoidossa Nurmijärvellä 298 ja kasvattajia ja muuta henkilökuntaa 281.

Kunta on saanut tähän mennessä noin 500 hakemusta asiakasmaksujen hyvittämisestä. Kunnan laskuttajat huomioivat hyvitykset tehdessään maalis- ja huhtikuun asiakasmaksuja perheille.

Varhaiskasvatuksen maksutuotot ovat olleet noin 280 000 euroa kuukaudessa.

– Tällä hetkellä ei voida vielä arvioida, paljonko maalis–huhtikuun asiakasmaksuhyvitykset poissaoloista vähentävät maksutuottoja, varhaiskasvatuspäällikkö Leena Laine kirjoittaa sivistyslautakunnalle valmistelemassaan esityksessä.