Isolta toimijalta päätös – ei peri ravintoloilta vuokria kahteen kuukauteen

toimitus

Ilmarinen tiedottaa lopettaneensa kokonaan vuokran perimisen ravintolatoimijoilta 30. maaliskuuta–31. toukokuuta. Päätös koskee niitä ravintoloita, jotka toimivat vuokralla Ilmarisen kokonaan omistamissa liikehuoneistoissa. Ravintolayrittäjien ei tarvitse maksaa vuokria takaisin siltä ajalta, kun ravintolat ovat eduskunnan päätöksellä suljettuna.

Ilmarinen on Suomen suurimpia kiinteistösijoittajia, sen omistuksessa on yhteensä 150 liike-, toimisto-, varasto- ja muuta kiinteistöä. Muiden liiketilavuokralaisten kanssa Ilmarinen on jo aiemmin sopinut vuokranmaksun keskeytyksestä sekä joustoista vuokrien takaisinmaksuaikaan. Myös tavanomaisista aukioloehdoista on joustettu, eli esimerkiksi kauppakeskuksissa toimivia yrityksiä ei velvoiteta pitämään liikettään auki tiettynä aikana, kerrotaan tiedotteessa.

– Maksuaikaa saa tarvittaessa jopa 1–2 vuotta ja vuokrat voi maksaa pienissä erissä, ilman viivästyskorkoa. Tällä haluamme auttaa maksuvaikeuksissa olevia yrityksiä selviämään pahimman vaiheen yli. Tärkeintä on nyt varmistaa ihmisten terveys ja toimeentulo, ja ettei elinkelpoisia yrityksiä turhaan ajaudu konkurssiin, vuokranmaksuun voidaan palata sitten kun liiketoiminta on saatu takaisin raiteilleen, sanoo Ilmarisen vuokrauspäällikkö Ville Laurila tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut