Valtiolta 45 miljoonaa euroa kriisiapua merikuljetuksille – ruotsinlaivat mukana: "Suuri osa rahdista on välttämätöntä"

Huoltovarmuuskeskus tukee taloudellisesti viittä Suomen lipun, yhtä Ruotsin lipun ja yhtä Viron lipun alla toimivaa matkustaja-autolauttaa. Kuvituskuva. Katja Luoma

Crista Lassfolk-Feodoroff

Merikuljetusten osuus Suomen tuonnista on noin 80 prosenttia ja viennistä noin 90 prosenttia. Laivoilla kuljetetaan vuosittain noin miljoona rekkaa, joilla on tuonti- tai vientitavaraa lastinaan.

Huoltovarmuuskeskus ilmoittaa nyt varmistavansa myös Ahvenanmaan ja Ruotsin välisiä välttämättömiä rekkakuljetusyhteyksiä tukemalla niitä taloudellisesti.

Yhteensä merikuljetuksille jaetaan tukirahaa 45 miljoonan euron verran.

Tuen myöntämisessä noudatetaan EU:n lainsäädäntöä ja tukimekanismeja ja siitä ilmoitetaan myös EU-komissioon työ- ja elinkeinoministeriön toimesta.

Huoltovarmuuskeskus muistuttaa, että ruotsinlaivoilla on tärkeä tehtävä kumipyörärahdin kuljettajina, ja niillä kulkee paljon elintarvikkeita, lääkkeitä sekä muita kulutustavaroita.

Suuri osa tästä rahdista on Huoltovarmuuskeskuksen mukaan välttämätöntä Suomelle, joten toiminta varmistetaan tukirahalla.

– Koronavirusepidemian torjuntatoimet ovat nyt käytännössä lopettaneet matkustaja-autolauttojen henkilöliikenteen, jonka tuotot ovat välttämättömiä toiminnan kannattavuudelle. Sen vuoksi rahtikuljetukset turvataan lähikuukausien ajan meidän toimenpitein, Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema ilmoittaa tiedotteessa.

Kuljetusyritykset maksavat laivamatkasta edelleenkin normaaliin tapaan varustamoille. Sen lisäksi valtio alkaa maksaa varustamoille tukea, jolla katetaan rahtitulojen ja taloudellisesti kannattavaan liikennöintiin vaadittavan tulotason erotus. Ylimääräinen tuki voidaan periä pois jälkikäteen.

Tuella mahdollistetaan liikenteen ylläpitäminen kannattavuusrajalla.

Tukea myönnetään merikuljetuksille seuraavien kolmen kuukauden ajaksi, ja tukitoimien jatkoa harkitaan, mikäli epidemian tilanne sitä vaatii. Tavaraliikenne varmistetaan kunnes tilanne normalisoituu.

Tukijärjestely koskee nyt viittä Suomen lipun, yhtä Ruotsin lipun ja yhtä Viron lipun alla toimivaa matkustaja-autolauttaa.

Alukset liikennöivät Helsinki–Tallinna, Turku–Tukholma ja Vaasa–Uumaja -reiteillä.

Turun ja Tukholman välisellä reitillä kulkevat alukset varmistavat samalla myös Ahvenanmaan rahtiliikenteen jatkumisen Suomeen ja Ruotsiin.

Saksaan ja muualle Eurooppaan suuntautuva rahtiliikenne on Huoltovarmuuskeskuksen mukaan markkinoiden ehdoilla tapahtuvaa kannattavaa toimintaa, joka ei tarvitse tukea.

– Huoltovarmuuskeskus myöntää tuet varustamojen hakemuksesta, ja asettaa tukipäätöksessään tuen ehdot. Huoltovarmuuskeskus voi tarvittaessa myös priorisoida kaikkein kriittisimmät kuljetukset, kuten elintarvike- ja lääke- sekä terveydenhuollon kuljetukset, Lounema ilmoittaa tiedotteessa.

Huoltovarmuuskeskus (HVK) on työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan laitos, jonka tehtävänä on maan huoltovarmuuden ylläpitämiseen ja kehittämiseen liittyvä suunnittelu ja operatiivinen toiminta. Huoltovarmuuskeskuksen tehtävänä on yhteistyössä muiden viranomaisten ja elinkeinoelämän kanssa varmistaa, että yhteiskunnalle kriittisimmät järjestelmät toimivat kaikissa tilanteissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut