Kauppaliikkeet ovat ryhtyneet asentamaan myymälöidensä kassoille pisaratartunnoillta suojaavia pleksejä. Niiden avulla halutaan suojella sekä työntekijöiden että asiakkaiden terveyttä.
Lidleissä ensimmäiset suojat asennettiin tällä viikolla. Kaikkiin myymälöihin suojat on asennettu muutaman viikon sisällä.
– Haluamme, että myymälöissämme on mahdollisimman turvallista asioida ja käydä töissä, sanoo Lidlin myynnin osastopäällikkö Akseli Mäkisalo
– Työntekijämme ovat koronaepidemian eturintamassa. He tekevät korvaamattoman arvokasta työtä, ja teemme kaikkemme, että sitä työtä voi tehdä turvallisin mielin, Mäkisalo toteaa.
Myös HOK-Elanto kertoo asentavansa parhaillaan kaikkiin päivittäistavarakauppoihinsa suojapleksit kassoille. Niiden lisäksi lattioihin tulee teippaukset, jotka auttavat turvallisen etäisyyden pitämisessä.
Kauppojen ostoskärryt ja -korit ovat usein likaisia. HOK-Elannon vastuullisuuspäällikön Satu Kattilamäen mukaan kärryt ja korit pestään kokonaan muutaman kerran vuodessa – ulkona säilytettäviä kärryjä useammin kuin sisällä olevia koreja.
– Tällä hetkellä panostetaan kahvaosiin, johon käsi koskee. Siivousliike puhdistaa ne vähintään kerran päivässä ja henkilökunta mahdollisuuksien mukaan täydentää.
K-ryhmässäkin pleksien asennus on jo käynnissä.
– Pleksit ovat henkilökunnan suojaamisessa yksi ratkaisu, jota edistetään parhaillaan, K-ryhmän turvallisuuspäällikkö Petri Käyhkö kertoo.
– Pleksejä on käytössä jo monissa K-ruokakaupoissa, ja asennuksia tehdään kiihtyvällä tahdilla koko 1 200 kaupan verkostossamme.
Myös Tokmanni ottaa käyttöön kassoillaan pisarasuojia ja kaukaloita käteisen rahan käsittelyyn. Lattiaan asennetaan turvaetäisyydestä muistuttavia tarroja kahden metrin välein.
Pleksilaseja on ilmestynyt myös apteekkeihin.
– Pärskesuojia on asennettu jo monin paikoin. Tässä ovat auttaneet pikavauhtia kalustetoimittajat, proviisori Elina Aaltonen Apteekkariliitosta kertoo.
Liitossa on laadittu koronaepidemian varautumissuunnitelma, joka toimii ideapankkina apteekeille.
– Kukin apteekkari valitsee siitä omaan apteekkiinsa sopivat keinot. Joka apteekissa tehdään kaikki mahdolliset toimet, ettei virus tarttuisi asiakkaista toisiin eikä henkilöstöön.