EU:n kyseenalaistama kesäaika alkaa sunnuntaina

toimitus

Kesäaika alkaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kelloja siirretään tunti eteenpäin sunnuntaina 29. maaliskuuta aamuyöllä kello 3. Normaaliaikaan palataan lokakuun viimeisenä viikonloppuna, jolloin kellon viisareita käännetään tunti taaksepäin, tiedottaa liikenne- ja viestintäministeriö.

Samalla tiedotteessa todetaan, että Suomi on edelleenkin aloitteellinen EU:ssa kellonaikojen siirtelyn lopettamiseksi. Suomi on käynyt koordinaatiokeskusteluja Baltian maiden ja muiden Pohjoismaiden kanssa. Ainoastaan Tanska ei ole osallistunut keskusteluihin.

Tavoitteena koordinaatiossa on keskustella maiden pysyvää aikaa koskevista tavoitteista siten, että jäsenmaat voisivat hyödyntää tietoa omassa päätöksenteossaan. Koordinaatiokeskustelut eivät kuitenkaan sido jäsenmaita niiden tehdessä kansallisia aikavalintoja, sanotaan tiedotteessa.

Euroopan komissio on ehdottanut, että kaksi kertaa vuodessa tapahtuvasta kellonajan siirrosta luovuttaisiin kaikkialla Euroopan unionissa. Tavoitteena on, että kellonajan siirrosta luovuttaisiin yhtenäisesti. Jäsenvaltiot päättäisivät kuitenkin itse pysyvästä ajastaan. Uuden järjestelmän myötä jokaisen EU-jäsenvaltion olisi ilmoitettava ajoissa komissiolle, jos se aikoisi muuttaa normaaliaikaansa.

Ehdotuksen käsittely eteni maaliskuussa 2019, kun Euroopan parlamentti äänesti kellonajan siirron lopettamisen puolesta. Parlamentin mietinnössä ehdotettiin, että jäsenvaltiot siirtäisivät kelloja viimeisen kerran vuonna 2021. Neuvostossa aloitteen käsittely jatkuu yhä työryhmä- eli virkamiestasolla, mutta asiaan ei ole odotettavissa nopeaa ratkaisua. Parlamentti ja neuvosto päättävät asiasta yhdessä.

Komissio on kehottanut jäsenmaita jatkamaan kansallisten selvitysten tekemistä ja epävirallisia keskusteluja naapurimaiden kanssa. Epävirallisilla keskusteluilla jäsenmaat pyrkivät siihen, että Euroopassa vältettäisiin aikavyöhykkeiden sirpaloituminen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Poliisilta lisätietoa Kiljavantien onnettomuudesta: auto ajoi mahdollisesti ylinopeutta
  2. Auto katon kautta ympäri – yksi henkilö loukkaantui vakavasti Kiljavantien onnettomuudessa
  3. Keusoten puhelinpalveluissa ruuhkaa – "Alkuhankaluuksilta ei ole vältytty"
  4. Kova tuuli työllisti pelastuslaitosta – Nurmijärvellä seitsemän vahingontorjuntatehtävää
  5. Nuorisovaltuusto toivoo lukion keskittämistä Kirkonkylään – tärkein asia koulutuksen korkea laatu
  6. NJS murtui PK-35:n käsittelyssä – lupaavan alun jälkeen 4-0 kotijoukkueen eduksi
  7. Arvio: Aika jonka sain – elokuva muillekin kuin heppaihmisille
  8. EU-yhteistyö poisti markkinoilta viime vuonna yli 2 200 vaarallista tuotetta – Kaikki vaaralliseksi todetut tuotteet haettavissa päivittyvästä verkkopalvelusta
  9. Heinäkuussa ollut jo yli 7 000 matkustajan päiviä – Normaalina lomakautena Helsinki–Vantaan läpi kulkee 70 000 matkustajaa päivässä
  10. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  11. Finnwatch: SUP-lautojen vastuullisuus ei vakuuta – Kolme brändiä erottui selvityksessä edukseen
  12. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  13. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa
  14. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  15. USU-gallup:Lähes puolet suomalaisista verottaisi auton ostoa vähemmän kuin sen käyttöä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.