Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Keusoten alueella 44 vahvistettua koronatartuntaa – jos ennusteet toteutuvat, 25 800 nurmijärveläistä saa tartunnan

Keski-Uudenmaan sosiaali- ja terveyskuntayhtymän alueella on havaittu keskiviikkoiltaan mennessä 44 vahvistettua koronavirustartuntaa. Karanteenissa on tällä hetkellä yli 200 alueen asukasta.

Keusote ei enää julkaise kuntakohtaisia tilastoja, miten tartunnat sijoittuvat, mutta kunnanjohtaja Outi Mäkelä kertoi keskiviikkona illalla valtuuston ajankohtaiskatsauksessa, että Nurmijärvellä on useita vahvistettuja tartuntoja.

Mäkelä muistutti katsauksessaan eristäytymisen tärkeydestä ja etenkin ikäihmisten tukemisesta. Nurmijärvellä on liki 5400 yli 70-vuotiasta, joiden suositellaan nyt pysyttelevän kotona.

- Meidän tulee nyt tehdä kaikkemme, ettei heidän ei tarvitse poistua kodeistaan.

- Ja pysytelkää myös itse mahdollisimman vähän liikkeellä, jotta pysyisitte mahdollisimman pitkään terveinä.

Samalla Mäkelä muistutti, että viranomaisten tuoreimpien arvioiden mukaan jopa 60 % suomalaisista tulee sairastumaan koronaan.

- Pääkaupunkiseudulla virus on levinnyt laajasti ja me olemme todennäköisesti Nurmijärvellä mukana ensimmäisessä aallossa, jossa sairastuvien joukko tulee olemaan iso. Nurmijärvellä 60 % väestöstä tarkoittaa 25 800 henkilöä. Meistä sairaalahoitoa tarvitsevia ennustetaan olevan 300 ja myös kuolemantapauksiaennustetaan useita.

- Tilanne on siis todella vakava. Enää ei ole kenelläkään varaa vähätellä tätä.