Tärkeää tietoa Nurmijärven 1-3. luokkalaisille: Lähiopetusmahdollisuus alkaa tiistaina, etäopetusta yhä suositellaan

Riikka Laine

Valtioneuvosto on tänään perjantaina muuttanut aiemmin antamaansa poikkeusolojen asetusta, ja vastaisuudessa kaikki peruskoulun 1—3. luokkien oppilaat voivat jälleen saada lähiopetusta.

Mahdollisuus osallistua lähiopetukseen koskee edelleen myös kaikkia niitä perusopetuksen oppilaita, joilla on erityisen tuen päätös. Valtioneuvosto suosittelee kuitenkin edelleen kaikkia oppilaita osallistumaan opetukseen etänä, mikäli mahdollista.

Myös Nurmijärven kunnan sivistysjohtaja Tiina Hirvonen toivoo, että 1-3 oppilaat pidettäisiin edelleen etäopetuksessa, jos mahdollista.

Valtioneuvosto kertoi infossaan tänään, että asetuksessa annettua linjausta tarkennettiin, koska kriittisten alojen määritelmä on herättänyt hämmennystä. Hallitus halusi poistaa ehdon, jonka mukaan lähiopetukseen saivat osallistua vain ne oppilaat, joiden vanhemmat työskentelevät yhteiskunnan kannalta kriittisillä aloilla. Yhteiskunnan kannalta tärkeiksi ammateiksi listattiin esimerkiksi hoitajat, lääkärit ja poliisit, mutta myös siivoojat, ruokakauppojen myyjät sekä elintarviketeollisuuden ja ruokakuljetusten ammatit.

Nurmijärven kunta kertoo tiedotteessaan, että kunta on tänään lähettänyt Wilman kautta viestin, jossa on linkki kyselyyn, jolla huoltaja ilmoittaa lapsensa tiistaina 24.3. alkavaan lähiopetukseen ja iltapäivätoimintaan. Iltapäivätoimintaa voidaan järjestää ainoastaan niille oppilaille, joille on jo aiemmin myönnetty iltapäivätoimintapaikka.

Kuntalaisten kannattaa huomioida, että kyselyyn tulee vastata maanantaihin 23.3. klo 9 mennessä.

- Jos lapsesi on jo lähiopetuksessa tai jatkaa etäopetuksessa, sinun ei tarvitse enää vastata kyselyyn, Hirvonen opastaa.

Samalla kunta huomauttaa tiedotteessaan, että kyseessä oleva kysely tai asetuksen muutos eivät koske perusopetuksen luokkien 4-9 oppilaita. Heidän koulunkäyntinsä järjestetään jatkossakin etäopiskeluna. Myös lukio-opetus järjestetään etäopiskeluna.

- Tiedotamme huoltajia seuraavan kerran asiasta maanantaina 23.3., kun lähiopetukseen osallistujat ja opetusjärjestelyt ovat selvillä. Muutetun asetuksen mukainen lähiopetus alkaa tiistaiaamuna 24.3.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Poliisilta lisätietoa Kiljavantien onnettomuudesta: auto ajoi mahdollisesti ylinopeutta
  2. Auto katon kautta ympäri – yksi henkilö loukkaantui vakavasti Kiljavantien onnettomuudessa
  3. Keusoten puhelinpalveluissa ruuhkaa – "Alkuhankaluuksilta ei ole vältytty"
  4. Kova tuuli työllisti pelastuslaitosta – Nurmijärvellä seitsemän vahingontorjuntatehtävää
  5. Nuorisovaltuusto toivoo lukion keskittämistä Kirkonkylään – tärkein asia koulutuksen korkea laatu
  6. NJS murtui PK-35:n käsittelyssä – lupaavan alun jälkeen 4-0 kotijoukkueen eduksi
  7. Arvio: Aika jonka sain – elokuva muillekin kuin heppaihmisille
  8. EU-yhteistyö poisti markkinoilta viime vuonna yli 2 200 vaarallista tuotetta – Kaikki vaaralliseksi todetut tuotteet haettavissa päivittyvästä verkkopalvelusta
  9. Heinäkuussa ollut jo yli 7 000 matkustajan päiviä – Normaalina lomakautena Helsinki–Vantaan läpi kulkee 70 000 matkustajaa päivässä
  10. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  11. Finnwatch: SUP-lautojen vastuullisuus ei vakuuta – Kolme brändiä erottui selvityksessä edukseen
  12. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  13. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa
  14. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  15. USU-gallup:Lähes puolet suomalaisista verottaisi auton ostoa vähemmän kuin sen käyttöä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.