Keusoten alueella viisi varmistettua koronatartuntaa – 80 henkilöä karanteenissa

Järvenpäässä on todettu alueen kunnista eniten koronatartuntoja. Perjantaihin mennessä niitä oli vahvistettu 28. Kuvituskuva. Sauvo Jylhä

toimitus

Keski-Uudenmaan sote –kuntayhtymän alueella on maanantaihin 16.3. mennessä todettu viisi varmistettua koronatartuntaa, tiedottaa Keusote.

Keusoten mukaan alueen koronavirustartunnat ovat pysyneet maltillisena.

Noin 80 henkilöä on karanteenissa ja säännöllisessä terveydentilan seurannassa.

Kuntayhtymän johtaja Pirjo Laitinen-Parkkonen kertoo, että viidestä tapauksesta kolme on todettu Järvenpäässä, yksi Tuusulassa ja yksi Nurmijärvellä.

Tartunnan saaneet ovat Laitinen-Parkkosen hyvävointisia, työikäisiä henkilöitä.

– Toivotaan, että saadaan tilanne pidettyä hyvänä mahdollisimman pitkään, ja että kuntalaiset noudattaisivat annettuja ohjeita, Laitinen-Parkkonen kertoo puhelimitse.

Jatkossa näytteenotossa keskitytään ryhmiin, joiden tartuntojen selvittäminen on kriittisintä, eli terveyden- ja sosiaalihuollon toimijoihin sekä riskiryhmiin kuuluviin henkilöihin.

Riskiryhmiin kuuluvat muun muassa potilaat, joilla on sairaalahoitoa vaativa hengitystieinfektio, ja joilla epäillään keuhkokuumetta, jonka aiheuttaja ei ole selvillä tai ikääntyneet, joilla on akuutin hengitystieinfektion oireita eikä niille löydy muuta selkeää selittäjää ja joilla on puolustuskykyä heikentävä sairaus.

Lisäksi näytteitä otetaan ulkomaanmatkailijoilta, joille on ilmaantunut ylähengitystieoireita 14 vuorokauden sisällä matkan päättymisestä.

Hengitystieoireisten, mutta hyväkuntoisten henkilöiden, ei tule soittaa terveysasemalle tai Päivystysapuun, vaikka epäilisikin koronavirustartuntaa. Hyväkuntoiset ja kotihoidolla pärjäävien tulee olla kotona ja noudattaa yleisiä hengitystieinfektion kotihoito-ohjeita, Keusote ohjeistaa.

Terveysasemiin tai päivystysapuun tulee olla yhteydessä ainoastaan, jos vointi on sellainen, että kotihoito-ohjeilla ei pärjää. Päivystysapu-palvelun kuormittamista tulee välttää, jotta kiireellistä hoitoa tarvitsevat henkilöt saavat apua nopeammin.

Kaikki, joilla on epäily tartunnasta tai influenssasta, tulee pysyä kotona oireiden alkamisesta vähintään viikon ajan. Jos oireet jatkuvat pidempään, tulee kotona pysyä oireiden ajan ja niiden loputtua vielä yhden oireettoman päivän ajan.

Juttua muokattu kauttaaltaan kello 16.3. 20.54. Lisätty Keusoten tietoja sekä kuntayhtymän johtajan kommentit.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Rotat yleistyneet taajamissa? – Nähty yleisten tilojen ympärillä Rajamäellä ja Klaukkalassa
  2. Lepsämän koulun väistötilat vihdoin valmiina – tuhopoltossa tuhoutuneen koulun uudelleenrakentaminen vielä avoinna
  3. Nurmijärven lukioratkaisu jakaa mielipiteet – osa valtuutetuista epäilee, ettei asiaan saada vielä ratkaisua elokuussa
  4. Rajamäellä mielenosoitus lukion toimipisteen säilyttämisen puolesta – paikalla odotetaan satoja paikallisia
  5. Nurmijärvestä tuli koronavoittaja – kehyskunnat vetävät nyt uusia asukkaita
  6. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä
  7. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"
  8. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  9. Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä koulujen lähellä lähiviikkoina
  10. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  11. Mies loukkaantui vakavasti tulipalossa Vantaalla, kaksi pelastui – kuva aamuyön palopaikalta – "Parvekkeella ollut irtaimistokin oli tulessa"
  12. Mielipide: Onko Onnenkimpaleella tulevaisuutta?
  13. Röykän koulun tuntumaan rakentuu uusi kevytväylä – työt haittaavat ajoa koululle ja päiväkodille
  14. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  15. Ali Mirzain seinämaalaukset tuovat väriä uimahallin seinille – nyt näyttely Helsingissä

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.