Vähäluminen talvi tuo jonkin verran säästöä Nurmijärven kunnan kassaan. Lähinnä säästöt muodostuvat siitä, ettei lunta ole tarvinnut tänä talvena kuljettaa pois. Myös talvikunnossapitoon liittyviä ylityötunteja on vähän, eikä kunnan alueilla ole juurikaan käytetty sopimusurakoitsijoita.
Toisaalta talvi on ollut sorateiden osalta ankara, ja niiden kunnossapitoon on kulunut enemmän rahaa kuin normaalina talvena.
Klaukkalan ja Lepsämän alueen talvikunnossapito sisältyy alueurakkaan, jossa urakoitsija vastaa kokonaisuudessaan kunnan vastuulla olevista hoito- ja kunnossapitotöistä. Kunnalla on Klaukkalan ja Lepsämän osalta urakkasopimus YIT Suomi Oy:n kanssa.
Urakoitsija laskuttaa kuntaa kuukausittain sopimuksen mukaan maksuerätaulukon mukaisesti. Kuukausimaksun määrää urakkahinta.
Sääolosuhteista riippuvainen lumen kuljetus maksetaan kuukausittain toteutuneen kuljetusmäärän perusteella sopimuksessa määritellyn yksikköhinnan mukaan.
– Talvikautena 2018–2019 urakka-alueen lumenajon kustannukset olivat noin 57 000 euroa. Kuluvana talvikautena vastaavanlaisia kustannuksia ei tämän hetken tiedon mukaan ole muodostumassa, kertoo Nurmijärven kunnan tekninen johtaja Jouko Lehtonen
Rajamäen, Kirkonkylän ja Röykän alueella kunnan vastuulla olevien teiden hoito- ja kunnostustöistä vastaa Nurmijärven kunnan tekninen keskus. Kunnan omaan perusyksikköön kuuluu kahdeksan kuljettajaa ja asentajat.
Tänä talvena kunnan työntekijöiden aikaa ei ole katupäällikkö Markku Koskisen mukaan juurikaan kulunut teiden talvikunnossapitoon, vaan sorateiden hoitamiseen.
– Sorateiden kunnossapito on työllistänyt ja lisännyt kustannuksia noin 100 000 eurolla, mutta kunnossapitoa ei ole tarvinnut tehdä ylitöinä, Koskinen kertoo.
Nurmijärven alueella on Koskisen mukaan 160 kilometriä sorapintaisia yksityisteitä, jotka toukokuun alussa siirtyvät tiekuntien hoidettavaksi.
Kunnan alueilla teiden kunnossapitoon käytetään myös sopimusurakoitsijoita. Kunnalle talvihoitotöitä tekevät sopimusurakoitsijat kilpailutetaan määräajoin.
Näille sopimusurakoitsijoille kunnalla ei ole tänä talvena ollut juurikaan töitä. Säästöt urakoitsijoiden käytössä sekä vakinaisen henkilöstön vähäinen ylityötuntien määrä tuovat Koskisen arvion mukaan talvikunnossapitoon 100 000–200 000 euron säästöt edellisiin talviin verrattuna.