Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rajamäen ekaluokkalaisten opetusjärjestelyt puhuttavat – alkuluokkatoimintaa tulossa kahteen paikkaan

Rajamäen tulevien ekaluokkalaisten opetusjärjestelyistä on noussut rajamäkeläisten keskuudessa keskustelua, kun Nurmijärven Uutiset kertoi viime viikolla, että uuteen Metsolan päiväkotiin tulee avautuessaan ensi vuoden alussa alkuluokkatoimintaa.

Nurmijärven kunnan varhaiskasvatuspäällikkö Leena Laine kertoi Nurmijärven Uutisissa 26.2., että Metsolan alkuluokissa opiskelevat alkuun esiopetusikäiset ja 1. vuosiluokan oppilaat.

Nurmijärven kunta kertoo torstaina julkaisemassaan tiedotteessa, että esiopetuksen oppilaiden sijoituspäätökset ja 1. luokkien oppilaiden lähikoulupäätökset ovat vielä kunnassa kesken.

– Suunnitelmissa on, että alkuluokkatoiminta jakaantuu Rajamäen koulun osalta Rajamäen koulun tiloihin sekä tulevaan Metsolan päiväkotiin, joka korvaa Toivojentien päiväkodin tilat. Rajamäen koululla ja Metsolassa alkuluokkatoiminnassa ovat esikoululaiset ja 1. luokan oppilaat, kunta tiedottaa.

Lisätietoja kunta kertoo torstaina 19.3. klo 18.00, kun Rajamäen koulussa järjestetään työpajailta, jossa keskustellaan alkuluokkatoiminnan käynnistymisestä. Tilaisuus koskee lukuvuoden 2020-2021 esikoululaisten ja 1. luokan oppilaiden vanhempia.