Vuosituhannen vaihteessa nimeä saanut ja suosiota niittänyt Tehosekoitin esiintyy Helsingin jäähallissa 31. lokakuuta. Jo aiemmin bändi ilmoitti palaavansa festarilavoille tulevana kesänä. Yhtye tunnetaan muun muassa kappaleista C'mon baby yeah, Kaikki nuoret tyypit, Asfaltti polttaa, Pillitä Elli pillitä, Maailma on sun, Valonkantaja ja Hetken tie on kevyt Jälkimmäistä versioi Laura Närhi menestyksekkäästi, Närhen versio kuultiin myös Aku Louhimiehen Vuosaari-elokuvassa.
"Tehis" lopetti toimintansa vuonna 2004, kesällä 2009 yhtye teki muutaman keikan jäähyväiskiertueen, mutta sitä lukuun ottamatta bändiä on turhaan kyselty esiintymislavoille, kunnes se viime lokakuussa ilmoitti palaavansa festarilavoille kesällä 2020, kerrotaan tiedotteessa.
Tehosekoittimen Matti Mikkola nousi näkyvästi otsikoihin Saimaa-yhtyeensä kanssa vuonna 2014, jolloin julkaistiin kiitelty Pepe & Saimaa -levy, jolla on mukana Pepe Willberg
Tehosekoittimen helmikuisesta esiintymisestä Emma-gaalassa saatiin esimakua tulevasta. Jäähallissa nähtävä ja kuultava konsertti on saanut nimen Hajua & Energiaa: Estradilla Tehosekoitin Yhtyeessä musisoivat Otto Grundström (laulu), Matti Mikkola (kitara), Hannu ’Hanski’ Kilkki (basso), Tero Sundell (rummut) ja Juha Kuoppala (koskettimet), kerrotaan tiedotteessa.
Tehosekoitin halusi festarikeikkojen lisäksi soittaa keikan myös Helsingin jäähallissa, joka on bändin jäsenten nuoruuden legendaarinen keikkapaikka.
– Jäähallikeikka tarkoitti junnuna Amerikan show’ta ja rekvisiittaa sekä välähdystä suuresta maailmasta. Siellä tuli aikoinaan nähtyä monituiset heavysankarit. Omasta konsertista Nordiksella saattoi teininä vain haaveilla, joten kun yhtäkkiä tämä onkin mahdollista, haluamme pyrkiä tähän ideaaliin siitä silloin koetusta energiasta ja maagisuudesta. Klassinen rockshow, lamput hernemaissipaprikaa, hiilihapposavua ja sitä rataa... old school mutta buli, tätä on luvassa, Mikkola muotoilee tiedotteessa.
– Keikan nimeä kysyttäessä tuli mieleen vain treeniksellämme aikanaan ollut Dannyn Valoa ja energiaa -juliste, johon joku oli sutannut hajua Läppänä heitetty titteli alkoi kuitenkin pienen maistelun jälkeen tuntua bändistä oikeastaan aika osuvalta. Pannaan haisemaan, Grundström jatkaa.
Vuonna 1991 Lahdessa perustettu Tehosekoitin julkaisi uransa aikana kuusi studioalbumia ja nousi merkittäväksi bändiksi, jonka kappaleita tunnetaan edelleen, tiedotteen mukaan biiseistä useampi on ylittänyt striimauspalveluissa platinarajan.
Yhtye niitti toimintansa alkuvuosina kulttimainetta Suomen punkpiireissä. Yhtyeen riveissä tuolloin soittanut Arska Tiainen perusti oman Levy-yhtiö-nimisen levy-yhtiön julkaistakseen Tehosekoittimen musiikkia. Myöhemmin Levy-yhtiö toimi muun muassa Apulannan julkaisijana. Kaupallisesta menestyksestä Tehosekoitin pääsi nauttimaan vuonna 1997 julkaistusta Köyhät syntiset -kakkosalbumistaan lähtien, kerrotaan tiedotteessa.