Kunnanhallitus äänesti: Sievi Hyvinvointipalvelut Oy:lle sittenkin tontti Rajamäeltä

Kunnanhallitus pysyy päätöksessään luovuttaa Rajamäellä sijaitseva tontti Sievi Hyvinvointipalvelut Oy:lle. Päätös syntyi maanantaina äänestyksen jälkeen. Tontinluovutus käsiteltiin kh:ssa uudelleen useiden oikaisuvaatimusten vuoksi.

Sievi Hyvinvointipalvelut Oy:n on tarkoitus rakentaa tontille tilat Familarin pöyrittämälle lastensuojelun vaativan laitoshoidon yksikölle, Kiljavan Majakalle.

Virkamiehet esittivät tontinluovutuspäätöksen kumoamista. Kh:n ensimmäinen varapuheenjohtaja Tarja Salonen (kesk.) puolestaan teki muutosehdotuksen virkamiesten esitykseen.

Salonen esitti tonttikaupasta tehtyjen oikaisuvaatimusten hyväksymättä jättämistä, koska kh ei perustelujen mukaan ole tehnyt virhettä tontinluovutuspäätöksen yhteydessä.

Perusteluissa todetaan myös, ettei asukkaita itseään kohtaan mahdollisesti aiheutuva haitta lastensuojelun sijaishuollon yksiköstä ole riittävä peruste lain mukaan oikein ja oikeassa järjestyksessä syntyneelle päätökselle.

Virkamiehet taas katsoivat, ettei päätöksen yhteydessä ole saatu riittävästi tietoa sijaishuollon yksikön toiminnan vaikutuksista lähialueen asukkaille ja kiinteistöille. Siksi he eivät pitäneet yksikön sijoittamista tiiviisti rakennetulle asuinalueelle tarkoituksenmukaisena.

Salosen ehdotusta kannattivat kaikki muut kunnanhallituksen jäsenet, paitsirajamäkeläiset Arto Hägg (kok.) ja Maiju Tapiolinna (ps.).

Lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut