Helsingin uusin jättisairaala sai peruskivensä – hankkeen koko on yli kolme eduskuntataloa

Jari Pietiläinen

Husin historian suurimman julkisen investoinnin Siltasairaalan peruskivi muurattiin Helsingissä tänään keskiviikkona. SRV:n toteuttama hanke sijoittuu Meilahden tornisairaalan ja Syöpätautien klinikan väliin, jolloin nämä yhdessä Meilahden kolmiosairaalan kanssa muodostavat sekä tilojen että toiminnan osalta yhtenäisen kokonaisuuden.

Siltasairaala korvaa Töölön sairaalan sekä osan Syöpätautien klinikkarakennusta yhdistäen toimintoja samalle kampukselle.

– Ahdas rakennuspaikka toimivan sairaalan ympäröimänä, suuri määrä erittäin vaativia tiloja ja tiukka rakennusaika korostavat tämän hankkeen vaativuustasoa, muistuttaa SRV:n varatoimitusjohtaja Juha Toimela

Siltasairaalan työmaa käynnistyi tammikuussa 2018 purku- ja pohjarakennustöillä. Kalliota on louhittu työmaalla ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana noin 4 400 kuorma-autollisen verran, yhteensä noin 36 000 kiintokuutiota. Lisäksi tontilta on viety noin 2 000 kuorma-autollista maata.

Massiivinen louhintatyö keskellä toimivaa sairaala-aluetta ja tärinäherkkiä laitteita on vaatinut erityisen tiukkoja reunaehtoja. Esimerkiksi räjäytysikkunat on soviteltu sairaalan toiminnan mukaan niin, että ne aiheuttaisivat mahdollisimman vähän häiriötä.

Työmaalla työskentelee tällä hetkellä noin 110 henkeä. Henkilömäärä kasvaa hankkeen edetessä ja työmaa laajenee lopulliseen laajuuteensa lokakuun 2018 alussa.

Tavoiteaikataulussa rakennustöiden on määrä valmistua kesäkuussa 2022. Sairaala ja sädehoitolaitteiden tilat otetaan suunnitelmien mukaisen aikataulun mukaan käyttöön vuonna 2023.

Hankkeen tilavuus on noin 360 000 bruttokuutiota, mikä vastaa yli kolmea eduskuntataloa. Sairaalan kerrosmäärät vaihtelevat alimman rakennusosan viidestä kerroksesta ylimmän yhdeksään kerrokseen.

Sairaalaan tulee muun muassa 215 sairaansijaa neljällä vuodeosastolla, 58 tehohoitopaikkaa, 69 päiväsairaalahoitopaikkaa, 16 leikkaussalia, poliklinikkavastaanottoja, ravintola sekä luento- ja opetustiloja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.