Lämpö ja sumu hidastaneet lintujen syysmuuttoa – Kurjet odottavat kuulaita syyspäiviä

Kuvituskuva. Juha Perämäki

toimitus

Lämmin sää ja aamusumut ovat hidastaneet lintujen syysmuuttoa. Asiasta kertoo lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö Birdlife Suomi.

Linnut ovat poistuneet Suomesta viimeisen viikon ajan melko vaisusti.

– Muuton käynnistäviä kylmänpurkauksia ei ole ollut ja pitkälle aamupäivään vellovat sumut ovat jarruttaneet lintujen liikkumista, järjestö tiedottaa.

Järjestön mukaan alkusyksyn tyyppilajit metsäkirvinen ja keltavästäräkki ovat jo vähenemään päin. Myös suuri osa pääskyistä on lähtenyt, mutta ruovikoihin kokoontuu edelleen jopa yli kahden tuhannen haarapääskyn yöpymisparvia.

Sään muuttuessa syksyisemmäksi voimistuu muun muassa peippojen, rautiaisten, västäräkkien ja niittykirvisten muutto.

Kuulaat pohjoistuuliset päivät saavat syyskuussa petolinnut ja kurjet liikkeelle. Muhokselle on kokoontunut jo lähes 9 000 kurkea muutolle valmistautumaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.