Ruokatutkijalta täystyrmäys kasvisruoasta motkottajille: "Pakotetaanhan päiväkodeissa syömään makkarakastikettakin"

Kasvisruokailu herättää tunteita, tapahtuu se sitten armeijassa tai päiväkodissa. Arkistokuva. Johanna Erjonsalo

Don Lehtinen

Kun valtion tai kaupungin ylläpitämä laitos alkaa tarjoilla kasvisruokaa, sosiaalinen media täyttyy nopeasti kommenteista, joissa kasvisruoan tarjoaminen tuomitaan ideologisin perustein tehdyksi pakottamiseksi.

Tampereen yliopiston terveyssosiologian professori Piia Jallinojan mukaan kasvis- tai vegaaniaterioiden tarjoamista ei kannattaisi ajatella tuputtamisena.

– Päiväkodissa joutuu joka tapauksessa syömään jotain, esimerkiksi makkarakastiketta. Pakotetaanhan siellä syömään sekin, joten mitä kauheaa nyhtökaurassa tai linssimuhennoksessa on? Seuraavana päivänä on sitten vaikkapa kalaa, Jallinoja sanoo.

Esimerkiksi Helsingin päiväkodeissa kokeiltiin vuosina 2016–2017 mallia, jossa vaihtoehtona oli liharuokien ja kasvisruokien lisäksi vegaaninen vaihtoehto. Päiväkoteja oli mukana 20 ja niissä oli yhteensä noin 30 vegaaniruokavaihtoehdon valinnutta lasta.

Jallinojan mukaan koulujen ja varuskuntien kasvisruokapäivien vastustajat vetoavat osin vapaan yksilön oikeuteen päättää itse mitä syö. Tällöin ajatellaan, että yksilöä ei saa pakottaa. Samanlaista holhoavan yhteiskunnan vastustamista voi olla vaikkapa ravitsemussuosituksien tai rokotusten vastustamisessa.

Lihan ja lihattomuuden ympärillä käytävä keskustelu kertoo, että lihalla on ravintoarvojen lisäksi myös suuri kulttuurinen ja symbolinen arvo. Jallinoja, Markus Vinnari ja Mari Niva väittävät vastajulkaistussa veganismia ja kasvipohjaista syömistä käsittelevässä tutkimuksessaan, että lihan symbolinen arvo voi olla jopa suurempi kuin sen arvo ravinnon lähteenä. Ruoan ravintoarvot ovat matemaattisesti vertailtavissa, mutta kulttuuria ei linssikeiton ja Härkiksen ympärille rakenneta päivässä.

Jallinoja muistuttaa, että muutos on Suomessa vasta alkuvaiheessaan. Vaikka kasvissyönnin ja kasviproteiinituotteiden myyntilukujen kasvuprosentit ovat hurjia, kasvu on lähtenyt hyvin alhaisesta kulutuksesta.

– Suomalaiset tottuivat vaihtamaan kulutusmaidon eli täysmaidon rasvattomaan ja voin margariiniin. Muutos ei kuitenkaan tapahdu vuodessa. Jotkut innostuvat tällaisista jutuista heti, toiset tarvitsevat viisi vuotta ja toiset vielä kauemmin.

Ilman poliittisia päätöksiä kasvisruoan suosion kasvaminen on todennäköisesti hidasta. Kasvisruokapäivien lisääminen armeijaan, kouluihin ja päiväkoteihin osaltaan normalisoi kasvisaterioita osaksi ruokakulttuuria.

– En ole maistanut päiväkotiruokia, mutta keskeistä olisi, että ruoka olisi maukasta ja hyvin valmistettua. Tofun ei tarvitse olla kumista, kun sen valmistaa oikein. Reseptiikan kehittäminen on tärkeää, Jallinoja sanoo.

Vähintään yhtä tärkeää on se, millaista ruokaa lapset oppivat syömään kotonaan. Ajan kuluessa kasvisruokaan tottuneet vanhemmat siirtävät tavan eteenpäin lapsilleen samalla tavalla kuin nyt lihansyöntiin tottuneet vanhemmat totuttavat lapsensakin lihansyöntiin. Muutos on hidasta poliittisten ja kulttuuristen esteiden lisäksi muun muassa siksi, että moni suomalainen ei ole edes maistanut hyvin tehtyä kasvisruokaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  2. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  3. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  4. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  5. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  6. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  7. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  8. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan
  9. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  10. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  11. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  12. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  13. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  14. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  15. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.