Koulukyyti vei nurmijärveläisen erityislapsen koulun sijasta Serenaan – "Lopulta poika piti kyyditä itse oikeaan paikkaan"

KOULU Kunnan oppilaskuljetukset ontuivat pahasti ensimmäisinä koulupäivinä.

Klaukkalalaisen Tony Arnold Tuomisen kahdeksanvuotias poika joutui odottamaan kyytiä kouluun turhaan ensimmäisenä koulupäivänä. Hän aloitti toisen luokan Kivenpuiston koulussa. Tony Arnold Tuominen

Ulla Yliherne

– Tämä on täysin käsittämätöntä, klaukkalalainen Tony Arnold Tuominen puuskahtaa.

Heidän perheessään syksyinen koulutaival on alkanut kaikkea muuta kuin stressittömästi. Tuomisen kahdeksanvuotias poika aloitti viime torstaina toisen luokan Kivenpuiston koulussa Kirkonkylässä. Koulu on tarkoitettu Tuomisen pojan kaltaisille erityislapsille, jotka tarvitsevat erityistä tukea koulunkäynnissä.

Poika vietiin kerhon sijaan väärän kodin pihaan.”

Koulumatkat poika kulkee kunnan järjestämällä oppilaskyydillä. Ensimmäisen koulupäivän aamuna kyytiä ei kuitenkaan kuulunut.

– Kolmen vartin odottamisen jälkeen lomalla oleva puolisoni vei pojan itse kouluun.

Koulupäivän päätyttyä oppilaskyydin piti viedä poika seurakunnan iltapäiväkerhoon Klaukkalaan.

– Kyyti lähti yli tunnin myöhässä eikä poika koskaan päätynyt kerhoon. Sen sijaan hänet vietiin väärän osoitteeseen, perheemme kakkoskodin pihaan. Oli onni, että pojan 13-vuotias isosisko oli sattumalta paikalla. Poikamme tila on kuitenkin sen verran haastava ettei 13-vuotias pysty ohjaamaan tai hallitsemaan häntä, Tuominen kertoo.

Toisena koulupäivänä Tuomiset odottivat toiveikkaina parempaa lopputulosta, siitäkin huolimatta, että he saivat varmistuksen seuraavan aamun noutoajasta Helmi-järjestelmän kautta vasta edellisenä iltana kello 22.30.

– Aamulla kyyti tuli, mutta se oli puoli tuntia myöhässä ja meni naapuritontille väärään osoitteeseen.

Koska kyseessä on erityislapsi, joka tarvitsee aikuisen jatkuvaa ohjausta, Tony Arnold Tuominen kertoo seuraavansa poikansa liikkeitä kännykkäsovelluksen avulla. Yllätys olikin suuri kun Kivenpuiston koulun sijaan sovellus näytti pojan sijainniksi Serenan parkkipaikan Espoossa.

– Siinä vaiheessa puolisoni hyppäsi auton rattiin. Kun koulutaksi tuli Kuonomäentietä pitkin puolisoni nappasi pojan kyytiin ja vei hänet itse kouluun.

Naapurissa asuva luokkakaveri haettiin sovitusti.”

Tuomisen perheen tapaus ei ole ainoa.

Useat Nurmijärven Uutisiin yhteyttä ottaneet vanhemmat hämmästelevät ensimmäisten koulupäivien aikana pahasti ontunutta oppilaskuljetusta.

Vanhemmat kertovat koululaisten odottaneet kyytiä jopa useita tunteja, usein turhaa.

Yhteyttä ottaneiden vanhempien mukaan kuljettajat ovat myös kysyneet lapsilta reittiohjeita.

– Poikamme luokkakaverin kohdalla tilanne on ollut onnekkaampi. Hänet haettiin ja palautettiin oikeaan paikkaan. Luokkakaveri asuu muutaman sadan metrin päässä meistä, Tuominen sanoo.

Lue myös:Näin kunta selittää koulukyytiongelmia: Ovat monen uuden asian summa

Ainakin yksi reittimuutos

Joukkoliikenteen osalta linjan 51 reitti muuttuu keskiviikosta 15.8.alkaen.

Uusi reitti tulee kulkemaan Raalantien, Hynnänkorventien, Hämeentien ja Nukarintien kautta takaisin Raalantielle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Eroselvitystä vaatineelta Maiju Tapiolinnalta runsaasti kritiikkiä Keusotelle – "Jos kyse olisi yksityisestä yrityksestä, niin olisi johto vaihtunut"
  2. Nurmijärven kuntatalous keikahti päälaelleen – miljoonien ylijäämä vaihtumassa yli kahdeksan miljoonan alijäämäksi
  3. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  4. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  5. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  6. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  7. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  8. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan
  9. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  10. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  11. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  12. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  13. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  14. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  15. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  2. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  3. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  4. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  5. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  6. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  7. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  8. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  9. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  10. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  11. Pääkirjoitus: Kuuluuko lähipalveluiden parantua lähinnä siellä, missä pidetään eniten meteliä?
  12. Missä bussi menee? – Nurmijärven joukkoliikenteen bussien etenemistä voi nyt seurata karttapalvelusta
  13. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  14. Nurmijärven kuntatalous keikahti päälaelleen – miljoonien ylijäämä vaihtumassa yli kahdeksan miljoonan alijäämäksi
  15. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.