Ekaluokan aloittava Anton pääsi erityisluokalle – Vanhemmat: Tämä on kuin lottovoitto

KOULU Koulutielle lähtee 623 ekaluokkalaista. Osa heistä tarvitsee erityistä tukea.

Rinnemäen perhe Anton, Tiina ja Mika Rinnetmäki toivottavat kaikille Nurmijärven uusille ja vanhoille koululaisille turvallista koulumatkaa ja hyvää kouluvuotta. Taina Joutsen

Taina Joutsen

Röykässä asuva Anton Rinnetmäki on yksi Nurmijärvellä koulunsa huomenna aloittavista 623 ekaluokkalaisesta. 7-vuotias Anton aloittaa koulutiensä Kivenpuiston erityiskoulussa Kirkonkylällä.

Noin seitsemän prosenttia koulunsa syksyllä aloittavista lapsista on Antonin tapaan erityisen tuen piirissä. Osa heistä opiskelee yleisopetuksen luokissa, osa erityisluokissa.

– Tämä on kuin lottovoitto. Antonin luokalla on vain kymmenen oppilasta, iloitsee pojan äiti Tiina Rinnetmäki

Antonille pieni ryhmä on välttämätön, sillä hän ei pärjää isoissa ryhmissä. Asia selvisi, kun poika noin kolmen vanhana meni Röykän päiväkotiin. Rauhallinen ja ujo lapsi lakkasi puhumasta ja jäi äidin sanojen mukaan seinäruusuksi.

Tarkemmissa tutkimuksissa selvisi muun muassa viivästynyt puheenkehitys. Anton siirtyi Sorvankaaren päiväkodin integroituun erityisryhmään. Ryhmässä oli 12 lasta ja neljä henkilökuntaan kuuluvaa.

– Niiden kolmen vuoden aikana, jotka Anton oli siellä, hän kehittyi niin hienosti, että pystyy nyt lähtemään koulutielle. Antonilla on edessään hyvä ja valoisa tulevaisuus ja minulla äitinä helpottunut olo, Tiina Rinnetmäki kuvailee nykytilannetta ja lähettää samalla kiitokset Sorvankaaren henkilökunnalle.

Myös Antonin isä Mika Rinnetmäki yhtyy kiitoksiin.

Anton itse on valmistautunut koulun alkuun valitsemalla repun ja lippiksen sävysävyyn. Ranteessaan hänellä on isoveljeltä lahjaksi saatu kello, josta hän osaa jo katsoa ajan. Poika osaa myös solmia kengännauhat, käyttää haarukkaa ja veistä, pakata reppunsa ja kirjoittaa oman nimensä.

Anton kertoo pitävänsä liikunnasta ja piirtämisestä.

– Hän on liikunnallinen ja hänen motoriset taitonsa ovat kohdallaan, Tiina Rinnetmäki sanoo.

Kahtena ensimmäisenä koulupäivänä Tiina Rinnetmäki vie poikansa kouluun ja myös hakee hänet iltapäivällä. Ensi viikosta lähtien Anton kulkee koulukyydillä.

Erityisopetuksessa oleville lapsille järjestetty koulukyyti saa Rinnetmäiltä kiitosta. Koulukuljetuksista tiedottaminen on kuitenkin ollut heikkoa ja jäänyt viimetinkaan.

Mika Rinnetmäki toivoo pojalleen mukavia koulumuistoja ja oppimista, Tiina Rinnetmäki sitä, että Anton kehittyisi pärjääväksi aikuiseksi ja saisi hyvän pohjan jatko-opinnoille.

Koko perhe toivottaa kaikille uusille ja vanhoille koululaisille turvallista koulumatkaa ja hyvää kouluvuotta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.