Sirpa ja Janne Granholmin Ketolan tila Nurmijärvellä on edelleen Suomen suurin strutsitarha. Emolintuja on nelisenkymmentä, ja poikasten tuotannossa pyritään tänäkin kesänä yli sataan. Muilla tiloilla on tyypillisesti vain muutama strutsi, esimerkiksi kotieläinpihoilla, ja nekin usein Ketolan tilalla kasvatettuja.
Lähes kaikki suomalaiset tarhaajat ovat Ketolan tilalla koulutettuja. Sirpa Granholm järjesti Hyvinkään Hyrian kanssa 2000-luvun alussa yrittäjäpohjaisen oppisopimuskoulutuksen, jonka kävi parikymmentä tarhaajaa. Hän on kouluttanut niinikään kaikki, jotka Suomessa strutsin lihaa leikkaavat.
Muihin maatalouden tuotantomuotoihin verrattuna strutsiyrittäjien on täytynyt opetella kaikki alusta ja luoda omat markkinointikanavansa.
–Raaka-aineesta lähtien tuotteet on itse hoidettava kuluttajalle. Se vaatii monta osaamista, ja jos osaamista ostaa, volyymien täytyy olla suuria, Granholm toteaa.
Hän ei kuitenkaan aio laajentaa Ketolan tilan tuotantoa nykyisestä.
– Nyt on mukava tilanne, ja tilausravintola sopivasti käytössä. Riittää, että tulemme mukavasti toimeen. Emme halua juosta kovempaa, Suomen strutsiemo sanoo.
Ketolan tilalla on kaksi hallia strutsien tarhaukseen ja oma tilateurastamo valmistumassa. Tähän asti tilan strutsit on teurastanut Liha REM Iitin Kausalassa, jonne linnut on viety hevoskuljetusvaunuilla.Kaikki strutsinliha käytetään omassa tilausravintolassa ja myydään lähiruokana suoraan tilalta.
– Usein joudumme olemaan pää pensaassa ja myymään ”ei oota”, mutta uudemman hallin myötä lihaa on mahdollista myös hieman markkinoida, Granholm kertoo.
Tilan pellot on vuokrattu lähialueen viljelijöille.
– Strutsien tuotanto ei vaadi isoja peltomääriä eikä rakennuksia.
Ensimmäiset strutsinmunansa Granholmit ostivat Hollannista 1994. Ensimmäisenä kesänä Granholmit eivät saaneet munia kuoriutumaan italialaisilla haudontakoneillaan. He lähtivät pitkälle opintomatkalle Etelä-Afrikkaan, missä on strutsien tuotantoon erikoistuneita alueita ja yliopistoja.
– Kiertelimme strutsitiloilla ja saimme lisää oppia. Tietotekniikan kanssa ikänsä työskennellyt mieheni rakensi hautomakoneet, ja aloitimme tuotekehityksen.
Strutsi on tuotantoeläimenä ekologinen. Aavikkoeläin tarvitsee vähän ravintoa ja käyttää syömänsä tehokkaasti. Paitsi hiili-, myös vesijalanjälki on pieni, ja jätökset muistuttavat kuivaa turvetta.
Kilon painoisena kuoriutuva lintu kasvaa vuodessa satakiloiseksi, ja koko ruho voidaan hyödyntää. Lihan lisäksi strutsista käytetään nahka, rasva, sulat, munat ja munankuoret.
Strutsinaaraan selkäsulista tehdyt pölyhuiskat ovat siivousalan tukuissa kysyttyjä ja Työtehoseuran testeissä pölynpyyhkimien ykkösiä. Sulan untuvaiset pikkuväkäset nappaavat pölyn sulkaan siinä missä muut huiskat vain nostavat sen ilmaan laskeutumaan pinnoille takaisin. Mikrokuituliinat taas sähköistävät pinnat, jolloin pöly tarttuu niihin entistä pahemmin, ja saattavat vaurioittaa sähkövarauksille herkkiä digilaitteita.
–Sulat pestään, desinfioidaan ja kuivataan vähän kuin föönaamalla, ja niistä saa monta vuotta kestäviä tuotteita. Siinäkin on se ekologisuus, Granholm sanoo.
Sulkien nyppimisen jälkeen strutsin nahka on nypykästä. Marketeissa saattaa olla myynnissä samalta näyttäviä nahkatuotteita, joihin nypyt on tehty stanssaamalla. Aidon strutsinnahan tunnistaa pehmeydestä ja keveydestä, mikä on tärkeä ominaisuus esimerkiksi laukuissa.
Ketolan tilalta myydään strutsin munia lähiruokana 30 euron kappalehintaan. Suurin osa munista menee tilan omaan hautomoon. Munassa on sisältöä puolitoista litraa, 30-kertaisesti kananmunaan verrattuna, mutta käyttötavat ovat samat.
–En kuitenkaan alkaisi keittää strutsinmunia. Paksun kuoren takia keittoaika on kaksi tuntia.
Tyhjennetyt kuoret hän myy sisustusliikkeisiin. Munat kerätään strutsiaitausten kulmiin sijoitetuista hiekkakasoista. Koko lauma munii samaan paikkaan.
Strutsi on punalihainen lintu. Liha muistuttaa vasikanlihaa, jossa on aavistus riistan makua.
– Valmistettaessa on muistettava, että liha kypsyy tosi nopeasti. Liikaa kypsentämällä siitä tulee kuiva ja maksan makuinen. Strutsinlihassa on rasvaa vain kaksi painoprosenttia, vähemmän kuin porossa tai broilerissa.
Liha jaotellaan paistiin, fileisiin ja jänteisempään teollisuuslihaan. Sisä- ja ulkofileiden mureudessa ei ole eroa, myöskään sisä- ja ulkopaistia ei erikseen jaotella.
– Pitkän kaulan voi käyttää kuten häränhännän. Kun sitä keittää tarpeeksi, tulee tosi hyvä liemi, Granholm sanoo.
Munista Ketolan tilalla tehdään strutsinmunajäätelöä paikalla syötäväksi. Tilausravintolaa käytetään paljon perhejuhliin ja ryhmävierailuihin. Juhannuksesta koulujen alkuun tila on avoinna myös yksittäisille kävijöille.
Strutsitilalla linnut ovat nähtävissä aitauksissa, joiden ympäri Janne Granholm vetää kävijöitä Ruotsin armeijan maastovaunulla. Strutsi ei pysty hyppäämään, mutta aitojen on oltava vankkaa tekoa, sillä parhaimmillaan 150-kiloinen lintu saavuttaa juoksemalla 70 kilometrin tuntinopeuden. Kaksivarpaisen jalan rakenne sopii juoksemiseen.
Sisähalleissakaan strutseja ei karsinoida, sillä ne ovat laumaeläimiä. Aitauksilla rajataan samassa laumassa olevien urosten määrää. Aavikkoeläimet päästetään päivittäin ulos myös Suomen talveen, mutta liukkaimmilla keleillä ne pidetään sisällä. Laitumella kaatunut lintu ei aina pääse omin voimin pystyyn, vaan sen rintalihakset voivat revetä.
4
