Koiranomistajalle hyödyllistä tietoa – täällä voit uittaa koiraasi

Heinäkuun helteet saavat monet kaipaamaan virkistystä, eivätkä koirat ole siitä poikkeus.

Hien valuessa otsaa pitkin nenänpäähän ja siitä suupieleen usean mielessä käy ajatus pulahtamisesta viileään veteen tai matkasta Antarktiksen jäätiköiden luo.

Etelänapa voi olla kaukaa haettu idea, mutta lähin uimaranta on harvoin kovin kaukana kotitalosta. Ei siinä muuta kuin Volvo käyntiin ja vesipetoa leikkimään.

Aivan yhtä helppoa virkistyminen tosin ei ole perheen karvakuonoille.

Koirille on järjestetty omia virallisia koirauimarantoja, joista lähin, Vantaanjoen koirauimaranta, sijaitsee tosin Vantaalla lähellä Helsinki–Tampere-moottoritietä. Rantaa pääsee Kahluuniityntien pohjoispäästä, josta kävelymatkaa koirarantaan on noin 80 metriä

Toinen lähellä oleva virallinen koiranuittopaikka, koirauimala Onnenkoira (Tervamäentie 193), sijaitsee Etelä-Hyvinkäällä.

Pääkaupunkiseudulla virallisia koirauimarantoja ja -uimaloita on neljä Helsingissä, kaksi Espoossa ja yksi Vantaalla, juuri edellä mainittu Vantaanjoen koirauimaranta.

Helsingin koirarannat ovat Lauttasaaressa, Laajasalossa, Tervasaaressa ja Rajasaaressa. Espoossa koirien rannat löytyvät Toppelundista ja Laajalahdesta.

Yleisellä uimarannalla ei ole sallittua uittaa koiraa. Yleisellä uimarannalla tarkoitetaan uimakaudella vähintään 100 päivittäiskävijän rantaa. Yleisien rantojen veden laatua seurataan terveysviranomaisten toimesta ja siitä tiedotetaan.

Yleisistä uimarannoista on lista jokaisen kunnan kotisivuilla. Uimarannoilla on lisäksi yleensä kyltti, joka kieltää koiran uittamisen.

Nurmijärvellä sijaitsevat Sääksjärven uimaranta, Sääksjärven Röykän uimapaikka, Vaaksin uimapaikka, Herusten uimapaikka, Valkjärven Tiiran uimaranta ja Valkjärven Lähtelän ranta.

Uittamisen sallivia rantoja ei ole, sillä periaatteessa se on sallittua kaikkialla muualla paitsi yleisillä rannoilla.

Jokamiehenoikeudet sallivat koirien uittamisen, kunhan se ei tuo haittaa esimerkiksi maanomistajalle. Toisen henkilön alueella ollessa koira on pidettävä kytkettynä koko ajan. Koiran jätökset tulisi myös kerätä.

Sopivan uimapaikan etsimistä vaikeuttaa tosin muun muassa kesän levätilanne sekä järvien jyrkät rannat.

Vaihtoehtoisia uimapaikkoja

Jos Vantaan tai Hyvinkään koirauimarannoille lähteminen ei houkuta, Keski-Uudenmaaltakin löytyy hyviä vaihtoehtoisrantoja.

Keravanjoella on useita hyviä pulahduspaikkoja koirille, varsinkin Kellokoskella ja Keravalla.

Sipoon Pilvijärvellä on koirille soveltuva matala ranta itse yleistä uimarantaa vastapäätä.

Facebook-kuntaryhmissä on hehkutettu myös esimerkiksi Katajatien lampea Haarajoella.

Lue lisää aiheesta

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut