USU: Katsastusuudistus sai ajokieltojen määrän räjähdysmäiseen nousuun – Vaikutuksia myös alan ammattilaisiin: "Tietää konkursseja ja irtisanomisia"

Katsastusuudistus astui voimaan toukokuussa. Teemu Vestovuo

Tero Vähämäki

Toukokuussa muutettu katsastuskriteerien muutos on johtanut ajokieltojen räjähdysmäiseen lisääntymiseen. Asiasta kertoo Uutissuomalainen

Katsastusaikoja -kriteereitä muutettiin 20. toukokuuta. Uudistuksen jälkeen osa aiemmin hylkäykseen johtaneista vioista johtaakin suoraan ajokieltoon.

Muutoksen jälkeisenä kuutena viikkona katsastusasemilla määrättiin noin 4 800 ajokieltoa, joka on liki tuhat ajokieltoa enemmän kuin vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Suurin osa, noin 1500, ajokielloista johtui renkaista. Renkaiden riittämätön urasyvyys johti aiemmin katsastuksen hylkäykseen, mutta kriteerien muutoksen jälkeen alle 1,6 millimetrin urasyvyys on riittävä peruste ajokiellolle.

Myös heikkotehoiset ja toimimattomat seisontajarrut johtivat lukuisiin ajokieltoihin. Yhteensä jarruvioista johtuvia ajokieltoja määrättiin 1 100 kappaletta.

– Toki ajanjakso uudistuksen ja uusien arvosteluperusteiden tulon jälkeen on lyhyt. Seuraamme, mihin tilanne tästä kehittyy, kun tietoisuus uusista kriteereistä leviää, Trafin yksikönpäällikkö Olli Ahtola totesi Uutissuomalaiselle.

Katsastusuudistus vaikuttaa merkittävästi myös katsastusaikoihin. Uudistuksen jälkeen henkilö- tai pakettiauto katsastetaan vasta sen ollessa neljävuotias. Tämän jälkeen katsastus on joka toinen vuosi aina kymmeneen vuoteen asti.

Aiemmin auto piti katsastaa kolmen vuoden iässä. Ensimmäisen katsastuksen jälkeen auto katsastettiin vuosittain.

Harvennettu katsastusväli aiheuttaa huolta alan ammattilaisissa.

Yksityisten katsastustoimipaikkojen liiton toiminnanjohtaja Björn Ziessler kertoo tulevaisuuden vaikuttavan huonolta.

– On laskettu, että ensi vuonna katsastusmäärät putoavat jopa yli 20 prosenttia. Tämä tietää konkursseja ja irtisanomisia alalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Esitys: Katja Vuorisesta Nurmijärven uusi hallintojohtaja
  2. Puolustusvoimien lippujuhlan päivän kunniamerkkien saajat julkistettiin – mukana neljä nurmijärveläistä
  3. Kirkonkylän keskustan tontille löytymässä ostaja – kunta myy Lehto Tilat Oy:lle
  4. Työttömien määrä kasvoi kuukaudessa liki 1500:lla – vain Sipoossa ja Pornaisissa jyrkempi käänne
  5. Nurmijärven baaritkin avaavat ovensa – K-Kino avaa Klaukkalassa pitkän odotuksen jälkeen
  6. Koronavirusta Helsingin jätevedessä – "Jätevesistä voidaan havaita ennakkoon, jos virusta kiertää väestössä enenevissä määrin"
  7. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"
  8. Päivitetty: Kehäradan ja Keravan junien kulku tökkii iltaan asti
  9. Helsingin keskeisillä paikoilla kunnostetaan kesällä ratikkarataa – HKL lupaa lopputuloksena vähemmän kiskomelua
  10. Helsinkiläinen Allas Sea Pool -merikylpyläkonsepti leviämässä Espooseen – alue varattu myös Tukholmasta
  11. "Voi aiheuttaa vaikeita aivohalvauksia" – Hus huolissaan: koronakevät on romahduttanut pitkäaikaissairauksien seurannan
  12. Uutta tietoa poliisilta: "Noin kahdensadan nuoren porukka kokoontui aluksi Malmilla" – Poliisilta lisätietoa Helsingin joukkotappelusta: sovittiin ennakkoon sosiaalisessa mediassa
  13. Mihin annan luvan, kun hyväksyn evästeiden käytön tällä sivustolla – ja miksi evästeistä täytyy kysyä
  14. Korkeasaaren uusi laji on sikojen amerikansukulainen
  15. Omakotiliitto: Suurimmat mökkikunnat rahastavat mökkiläisiä yhä enemmän – Kallein mökkikunta veloittaa tuplasti maksuja halvimpaan verrattuna

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.