Bongasitko jopoilevan kunnanjohtajan? Tässä on Outi Mäkelän kesän menopeli

PYÖRÄILY Kunnanjohtaja taittaa kesällä työmatkansa Jopolla polkien.

Nurmijärven kunnanjohtaja taittaa tänä kesänä työmatkat Nurmijärven omalla mainossloganilla varustetulla Jopolla. Ulla Yliherne

Ulla Yliherne

Nurmijärven kunnanjohtajan Outi Mäkelän on voinut viime aikoina nähdä viilettämässä ympäri kuntaa valkoisella Jopolla, jota koristavat Nurmijärvi on ilmiö -teippaukset. Kokonaisuuteen kuuluu myös sävysävyyn oleva pyöräilykypärä ilmiö-tarroineen.

– Pyörä on minulla käytössä kesän ajan. Pyrin hyödyntämään sitä työmatkojen teossa niin paljon kuin mahdollista, Mäkelä kertoo.

Sidoin laukkuni tarakalle tietokoneen johdolla.

Jopon satulassa kunnanjohtaja onkin polkenut jo muun muassa Kiljavan sairaalan kokoukseen, Klaukkalaan ja torikahvilaan. Myös matka kotoa Rajamäestä kunnan virastotalolle Kirkonkylälle taittuu Jopolla polkien päivittäin.

– Matkaa kertyy vähän vajaa kymmenen kilometriä. Se on oikein sopiva matka eikä siinä ehdi vielä tulla hirveää hikeä. Virastotalossa ei ole vielä kunnon suihkutiloja, mutta remontin valmistuttua on. Pyrin omalla esimerkilläni kannustamaan muitakin liikkumaan, hän toteaa.

Tällä hetkellä työmatka kestää 28 minuuttia, mutta kyllä minä vielä sen ajan alitan.

Pyörästä puuttuu vielä matkamittari, jonka lisäksi kunnanjohtajan on täytynyt hieman tuunata menopeliään.

– Ensimmäisenä päivänä minun piti sitoa laukkuni tarakalle tietokoneen johdolla. Nyt minulla on jo onneksi mustekala, hän nauraa.

Pyöräilevä kunnanjohtaja on Mäkelän mukaan herättänyt hyväntuulisuutta ja hän on saanut paljon vilkutuksia ohikulkijoilta.

– Pyörän selästä luontoa tule havainnoitua ihan eri tavalla. Yksi päivä pysähdyin esimerkiksi keräämään luonnonkukista kimpun työpaikalle.

Viime syksynä Rajamäen ja Kirkonkylän välille rakennettu uusi kevyen liikenteen väylä saa kunnanjohtajalta täydet pisteet. Sileää ja tasaista tietä pitkin polkeminen sujuu leppoisasti varsinkin kun alkukesän lämpimät säät ovat suosineet ulkoilijoita.

– Minulla oli aikaisemmin pyörä, jonka kolme vaihdetta eivät oikein riittäneet. Vauhtia olisi pitänyt saada enemmän. Aluksi mietin, että mitenköhän matka taittuu Jopolla, mutta täytyy sanoa, että tämä on kyllä tosi kiva kaveri, Mäkelä hehkuttaa.

Onpa kunnanjohtaja asettanut itselleen myös pienimuotoisen haasteen.

– Tällä hetkellä työmatka kestää 28 minuuttia, mutta kyllä minä vielä sen ajan alitan, hän nauraa.

Nurmijärveltä löytyy toinenkin ilmiö-tarroilla varustettu Jopo.”

Mäkelän pyörän lisäksi Nurmijärveltä löytyy myös toinen samanlainen ilmiö-tarroilla varustettu Jopo. Se arvottiin Nurmijärvi – Siisti ilmiö -Facebook-sivuista tykänneiden kesken.

Onnetar suosi tällä kertaa Linus Ahlgrenia

Jopo

Jopon nimi on lyhenne sanoista ”jokaisen polkupyörä”.

Ensimmäinen Jopo tuli markkinoille vuonna 1965.

Tänä päivänä Jopot valmistetaan yhä Suomessa, Helkaman Hangon tehtaalla.

Suurimmaksi osaksi käsityönä kootun pyörän selkäranka on hitsattu teräsrunko, jotta pyörä kestäisi kovaakin käyttöä.

Alun perin Jopoja sai vain sinertävänharmaana ja vaaleantiilenpunaisena.

Alkuperäinen väripaletti on vuosien varrella laajentunut ja joka vuosi saadaan mallistoon uusia värivaihtoehtoja.

Jopoja on myyty yli 350 000 kappaletta.

Se on paitsi Suomen, myös koko Pohjoismaiden suosituin polkupyörä.

Lähde: jopo.fi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  2. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  3. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  4. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  5. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  6. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  7. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  8. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan
  9. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  10. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  11. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  12. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  13. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  14. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  15. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  2. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  3. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  4. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  5. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  6. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  7. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  8. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  9. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  10. Pääkirjoitus: Kuuluuko lähipalveluiden parantua lähinnä siellä, missä pidetään eniten meteliä?
  11. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  12. Missä bussi menee? – Nurmijärven joukkoliikenteen bussien etenemistä voi nyt seurata karttapalvelusta
  13. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  14. Nurmijärvi myy tai vuokraa 26 omakotitonttia Kylänpäästä – hakuaika alkaa pian
  15. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.